Ei pakkoa uskonnossa

Allaah sanoi:

”Uskonnossa ei ole pakkoa”,

eli ”Älkää pakottako ketään tulemaan muslimiksi, sillä islaam on selvä ja selkeä, ja sen todisteet ovat selviä ja selkeitä. Siten ei ole mitään tarvetta pakottaa ketään hyväksymään islamia. Vaan sen sijaan se, jonka Allaah johdattaa islamiin ja avaa hänen sydämensä sille ja valaisee hänen mielensä, hän tulee hyväksymään islamin täynnä varmuutta. Ja se, jonka sydämen Allaah sokeuttaa ja peittää hänen kuulonsa ja näkönsä, niin hän ei tule hyötymään siitä että hänet pakotetaan hyväksymään islam.”

(Tasfiir Ibn Kathiir, osa 2, jae 2:256, s. 30)

Se on selvää että kaikkien on pakko totella Allahia; ja niitä, jotka eivät tottele, tullaan rankaisemaan. Mutta samalla ketään ei tule pakottaa muslimiksi vasten tahtoaan, sillä se ei tule hyödyttämään häntä mitenkään jos Allaah on sokaissut hänen sydämensä.

Tähän perään täytyy kuitenkin lisätä myös toinen jae suurah at-Tawbasta:

”Taistelkaa niitä vastaan, jotka eivät usko Allahiin ja Viimeiseen päivään, eivätkä kiellä sitä, minkä Allaah ja Hänen Lähettiläänsä ovat kieltäneet, eivätkä tunnusta totuuden uskontoa -niiden joukosta, joille on annettu kirja-, kunnes he maksavat jizyaa auliaasti ja tuntevat itsensä alistetuiksi.” [at-Tawbah 9:29]

Eli muslimien on taisteltava niitä vastaan, jotka eivät hyväksy islamia, ja sen jälkeen heidän on maksettava muslimeilla jizyah jos he eivät tule muslimeiksi. Jizyah tarkoittaa ’veroa’, jota muslimien joukossa olevat epäuskovaiset maksavat heille vastineena suojelusta ja turvasta.

Jakeen tafsiir:

Määräys taistella Kirjan kansaa vastaan kunnes he maksavat jizyaa

Täten, kun Kirjan kansa teki epäuskoa Muhammadiin saws, heillä ei ollut mitään hyödyllistä uskoa lähettiläisiin tai heidän tuomiinsa sanomiin. Vaan he seurasivat sen sijaan omia uskontojaan, sillä se oli heidän mielitekojensa, halujensa ja esi-isiensä tapojen mukaista; ei siksi, että ne ovat Allahin laki ja uskonto. Jos he olisivat olleet todellisia uskovaisia uskontoihinsa, se usko olisi ohjannut heidät uskomaan Muhammediin saws, sillä kaikki profeetat antoivat ilouutisen Muhammedin saws tulosta ja määräsivät heidät tottelemaan ja seuraamaan häntä. Ja silti kun hänet saws lähetettiin, he tojuivat hänet, vaikka hän saws on mahtavin kaikista lähettiläistä. Siksi he eivät seuraa aiempien profeettojen uskontoa siitä syystä, että ne tulivat Allahilta, vaan siksi, koska ne sopivat heidän omiin haluihinsa ja himoihinsa. Ja tästä johtuen heidän väittämänsä usko johonkin aikaisempaan profeettaan ei tule hyödyttämään heitä, sillä he tekivät epäuskoa mestariin, mahtavimpaan: viimeiseen ja täydellisimpään kaikista profeetoista, saws. Siksi Allaah sanoo:

”Taistelkaa niitä vastaan, jotka eivät usko Allahiin ja Viimeiseen päivään, eivätkä kiellä sitä, minkä Allaah ja Hänen Lähettiläänsä ovat kieltäneet, eivätkä tunnusta totuuden uskontoa -niiden joukosta, joille on annettu kirja”

Tämä kunnianarvoinen jae paljastettiin määräyksellä taistella Kirjan kansaa vastaan, sen jälkeen kun pakanat oli voitettu, ihmiset tulivat Allahin uskontoon suurin joukoin, ja Arabian niemimaa oli vakaasti muslimien hallinnassa. Allaah määräsi Hänen Lähettilästään saws taisteleemaan Kirjan kansaa -juutalaisia ja kristittyjä- vastaan yhdeksäntenä vuonna hijran jälkeen, ja hän saws valmisti armeijansa taistellakseen roomalaisia vastaan ja kutsui ihmisiä jihaadiin julistaen aikomuksensa ja määränpäänsä. Lähettiläs saws lähetti aikomuksensa (ts. tiedon siitä) useille Medinan ympärillä oleville arabi-alueille kerätäkseen joukkoja, ja hän kokosi 30 000-päisen armeijan. Jotkut Medinan asukkaat sekä jotkut tekopyhät sen sisä- ja ulkopuolella jättäytyivät muiden taakse, sillä se vuosi oli ankaran kuivuuden ja kuumuuden vuosi. Allahin Lähettiläs saws marssi, suunnaten kohti ash-Shaamia (nykyinen Syyria-Libanon-Jordania-alue) taistellakseen roomalaisia vastaan, kunnes hän saws saapui Tabuukiin (kaupunki nykyisen Saudi-Arabian alueella), jossa hän leiriytyi noin 20 päiväksi sen vesivarantojen vierelle. Sitten hän saws rukoili Allahilta päätöstä, ja palasi takaisin Medinaan, sillä se oli vaikea vuosi ja ihmiset olivat heikkoja, kuten tulemme mainitsemaan, in sha Allaah.

Jizyan maksaminen on merkki epäuskosta ja häpeästä

Allaah sanoi:

”kunnes he maksavat jizyaa” jos he eivät päätä hyväksyä islamia,

”auliaasti” hävinneinä ja nöyrinä

”ja tuntevat itsensä alistetuiksi”, häväistyiksi, nöyryytetyiksi ja halveksituiksi.

Siksi muslimien ei ole sallittua kunnioittaa dhimman ihmisiä (epäuskovaisia, jotka elävät muslimien keskuudessa ja joiden kanssa on sopimus) tai nostaa heitä muslimien yläpuolelle, sillä he ovat surkeita, häväistyjä ja nöyryytettyjä. Muslim kertoi Abu Hurairalta että Profeetta saws sanoi:

”Älkää aloittako tervehdystä juutalaisille ja kristityille, ja jos kohtaatte heitä tiellä, pakottakaa heidät sen kapeimpaan osaan.” (Muslim, 1707)

Tästä johtuen Uskovaisten johtaja ’Umar ibn al-Khattaab, olkoon Allaah häneen tyytyväinen, vaati että kristityt noudattavat hänen hyvin tunnettuja ehtojaan; ehtoja, jotka varmistivat heidän jatkuvan nöyryytyksensä, alentamisensa ja häpäisemisensä. Hadiith-oppineet kertoivat ’Abd ar-Rahmaan ibn Ghanm al-Ash’arin sanoneen ”Kirjoitin ylös ’Umar ibn al-Khattaabille, olkoon Allaah häneen tyytyväinen, sen rauhansopimuksen ehdot, jonka hän teki kristittyjen kanssa ash-Shaamissa: ’Allahin, Armeliaan Armahtajan nimeen. Tämä on asiakirja Allahin palvelijalle ’Umar ibn al-Khattaabille , uskovaisten johtajalle, sen ja sen kaupungin kristityiltä. Kun te (muslimit) tulitte meidän luoksemme, me pyysimme turvaa itsellemme, lapsillemme, omaisuudellemme, sekä uskontomme seuraajille. Me teimme itsellemme ehdon, että emme pystytä alueillemme luostaria, kirkkoa tai munkin temppeliä, emmekä kunnosta mitään palvontapaikkaa joka vaatii kunnostusta, emmekä käytä mitään niistä vihamielisyyteen muslimeita kohtaan. Emme estä ketää muslimia lepäämästä kirkoissamme, tulivatpa he päivällä tai yöllä, ja avaamme ovet (palvontapaikkoihimme) matkaajalle ja ohikulkijalle. Ne muslimit, jotka tulevat vieraina, saavat nauttia asumuksesta ja ruuasta kolmen päivän ajan. Me emme päästä ketään muslimien vastaista vakoojaa kirkkoihimme tai koteihimme, emmekä piilottele petosta muslimeita vastaan. Me emme tee julkisuudessa mitään shirk-käytäntöjä, emmekä kutsu ketään shirkiin tai estä ketään kumppaneistamme hyväksymästä islamia jos hän niin haluaa. Me kunnioitamme muslimeita ja siirrymme istumapaikoiltamme jos he haluavat istua niissä. Me emme matki heidän vaatteitaan, hattujaan, hiustyylejään, puhettaan, lempinimiä tai kutsumanimiä, emmekä ratsasta heidän satuloillaan, ripusta miekkoja heidän olkapäilleen, emmekä kerää minkäänlaisia aseita tai kanna tällaisia aseita. Me emme tee leimojamme arabiaksi emmekä myy alkoholia. Me leikkaamme etummaiset hiuksemme, käytämme tavanomaisia vaatteitamme missä tahansa olemme, käytämme vöitä vyötäröllämme, pidättäydymme pystyttämästä ristejä kirkkojemme ulkopuolelle ja näyttämästä niitä kirjoissamme muslimien yleisessä käytössä olevilla kulkuväylillä ja kauppapaikoilla. Me emme soita kirkkojemme kelloja paitsi huomaamattomasti, tai korota ääniämme lukiessamme pyhiä kirjojamme kirkkojen sisällä tai muslimien läheisyydessä, emmekä korota ääntämme (rukouksin) hautajaisissamme, tai sytytä soihtuja hautajaiskulkueissa muslimien kulkuväylillä tai kauppapaikoilla. Me emme hautaa kuolleitamme muslimien kuolleiden lähelle, emmekä osta muslimien vangitsemia palvelijoita. Me olemme oppaita muslimeille ja pidättäydymme loukkaamasta heidän yksityisyyttään heidän kodeissaan.’ Kun annoin tämän asiakirjan ’Umarille, hän lisäsi siihen ’Me emme lyö ketään muslimia. Nämä ovat ne ehdot, jotka asetamme itsellemme ja uskontomme seuraajille, turvallisuutta ja suojelua vastaan. Jos rikomme yhtäkään näistä lupauksista, jotka olemme tehneet teidän hyödyksenne itseämme vastaan, niin meidän dhimmamme (lupaus suojelemisesta) on rikkoutunut ja te saatte tehdä meille mitä saatte tehdä uhmaaville ja kapinoiville ihmisille.'” (Ibn Hazm, Al-Muhallaa 7:346)

Tafsiir Ibn Kathiir, osa 4, jae 9:29, s. 404-407

Mainokset