Asiat, jotka tulee tehdä muslimille hänen kuoltuaan

  1. sulkea hänen silmänsä
  2. tehdä hänelle du’aa

Johtuen Umm Salaman hadiithista, jossa hän sanoi: ”Allahin Lähettiläs saws tuli katsomaan Abu Salamaa kun hänen katseensa oli pysähtynyt (ts. hän oli kuollut). Joten Profeetta saws sulki hänen silmänsä ja sanoi ’Kun sielu otetaan ja se jättää ruumiin, silmät seuraavat sitä.’ Jotkut Abu Salaman perheenjäsenet itkivät ja valittivat, jolloin Profeetta saws sanoi: ’Rukoilkaa Allahilta ainoastaan hyvää itsellenne, sillä enkelit sanovat Aamiin kaikkeen, mitä te sanotte.’ Sitten hän sanoi: ’Oi Allaah, anna anteeksi Abu Salamalle, nosta hänen asemaansa oikeaan johdatettujen joukossa; ja pidä hyvää huolta hänen perheestään, jonka hän on jättänyt taakseen. Oi maailmojen Herra, anna anteeksi hänelle ja meille, tee hänen haudastaan tilava ja laita sinne valoa hänelle.'” (Muslim, Ahmed, Baihaqi sekä muita)

3) peittää hänet liinalla, joka peittää hänen koko vartalonsa

Tämä johtuu ’Aa’ishan hadiithista, jonka mukaan Allahin Lähettiläs saws käärittiin raidalliseen viittaan. (Bukhaari, Muslim, Baihaqi sekä muita)

Ihraam-tilassa kuolleen päätä ja kasvoja ei peitetä, johtuen Ibn ’Abbaasin hadiithista, jossa hän kertoi erään miehen olleen seisomassa ’Arafaah-vuorella, pudonneen ratsunsa päältä ja kuolleen, jolloin Profeetta saws sanoi: ”Peskää hänet vedellä ja lootuspuun lehdillä, ja käärikää hänet kahteen liinaan. (toisen version mukaan ’näihin kahteen liinaan [jotka olivat hänen ihraam-vaatteensa]’) Älkääkä hajustako hänen vartaloaan tai peittäkö hänen päätään (tai kasvojaan), sillä hänet tullaan nostamaan Tuomiopäivänä henkiin talbiyaa resitoiden.” (Bukhaari, Muslim, Baihaqi, Abu Na’iim)

4) kiirehtiä valmistelemaan hänet ja viemään hänet ulos, jos on selvää että hän on kuollut

Johtuen Abu Hurairan hadiithista, jossa hän kertoi Profeetan saws sanoneen: ”Kiirehtikää hautaamaan kuolleet, sillä jos hän oli oikeamielinen, olette viemässä hänet johonkin hyvään; ja jos hän oli jotain muuta, niin se on paha, josta helpotatte itsenne.” (Bukhaari, Muslim sekä neljän Sunanin kirjoittajat)

5) hänet tulisi haudata sinne kaupunkiin tai maahan, jossa hän kuoli, eikä siirtää häntä muualle, sillä se olisi vastoin sitä kiireellistä hautaamista, mihin islamisa kehoitetaan.

Tämän takia kun ’Aa’ishan veli kuoli Wadi al-Habashassa ja hänet siirrettiin siitä paikasta, missä hän kuoli, hän (’Aa’ishah) sanoi: ”Ainoa asia, mikä suretti minua, oli se, että toivoin että hänet olisi haudattu siihen paikkaan, missä hän kuoli.” (Baihaqi)

An-Nawawi sanoi al-Adhkaarissa. ”Jos (kuoleva henkilö) jättää ohjeita siitä, että hänet tulisi siirtää toiseen maahan haudattavaksi, niin niitä ohjeita ei tulisi noudattaa, sillä kuolleiden siirtäminen (toiseen maahan haudattavaksi) on haraam oikean enemmistön mielipiteen mukaan, ja sen ilmaisivat selkeästi ne, jotka tutkivat asiaa syvemmin.”

6) joidenkin tulisi kiirehtiä maksamaan pois hänen velkansa hänen rahoistaan, vaikka se tarkoittaisi kaiken sen käyttämistä, mikä on jäljellä. Jos hänellä ei ollut omaisuutta, valtion tulisi maksaa hänen puolestaan, jos hän yritti parhaansa mukaan maksaa velkansa pois. Jos valtio ei tee sitä, ja jotkut ihmiset tarjoutuvat vapaaehtoisiksi tekemään sen, niin siinä ei ole mitään väärää.

S’ad ibn al-Atwalilta kerrottiin, että kun hänen veljensä kuoli ja jätti kolme sataa dirhamia sekä huollettavia, hän sanoi: ”Halusin käyttää ne hänen huollettaviinsa, mutta Profeetta saws sanoi ’Sinun veljesi velka pidättelee häntä (pääsemästä Paratiisiin), joten mene ja maksa se hänen puolestaan.’ Joten menin ja maksoin sen pois, sitten tulin ja sanoin ’Oi Allahin Lähettiläs, olen maksanut sen pois, lukuun ottamatta kahta dirhamia, joiden eräs nainen väitti kuuluvan hänelle, mutta hänellä ei ollut mitään todisteita.’ Hän saws sanoi ’Anna ne hänelle, sillä se on hänen osansa (tai koska hän puhuu totta).'” (Ibn Maajah, Ahmed, Baihaqi)

Samurah ibn Jundub kertoi että ”Profeetta saws oli rukoilemassa hautajais-rukousta ja lopetettuaan hän sawn sanoi kolmesti ”Onko täällä ketään sen-ja-sen perheestä?”, jolloin kolmannen kerran jälkeen eräs mies nousi ylös ja tuli hänen luokseen. Profeetta saws sanoi hänelle: ”Mikä pidätteli sinua vastaamasta minulle kahdella ensimmäisellä kerralla? En maininnut nimeäsi muuta kuin hyvästä syystä. Sen-ja-sen (eräs mies heidän joukostaan) velka pidättelee häntä Paratiisiin pääsemiseltä. Jos haluat, voit lunastaa hänet vapaaksi, tai jos haluat, voit jättää hänet Allahin rangaistavaksi.’ Jospa vain olisit nähnyt hänen perheensä ja hänen asioistaan tietävät, kuinka he nousivat ylös ja maksoivat pois hänen velkansa, kunnes ei ollut jäljellä ketään, joka voisi vaatia häneltä mitään.” (Abu Dawuud, An-Nasaa’ii, al-Haakim, al-Baihaqi, at-Tayaaalisii sekä Ahmad).

(Muokattu al-Albaanin kirjasta Mukhtasar Ahkaam al-Janaa’iz)

Lisäisin vielä tuohon velka-asiaan, että samaan kastiin kuuluvat myös pakolliset paastopäivät, eli jos kuolleella oli joitain Ramadan-päiviä paastoamatta, niin nekin ovat velka, ja jonkun tulee paastota ne hänen puolestaan. Sen takia on aina hyvä pitää vähintään yksi ihminen tietoisena siitä, kuinka paljon ja kenelle sinulla on velkoja, sekä kuinka paljon Ramadan-päiviä paastoamatta.

Mutta, hautauskustannukset tulee maksaa kuolleen omista rahoista, ja nämä kustannukset menevät jopa velkojen maksamisen edelle, ja se tulee tehdä ennen omaisuuden jakamista. Jos hänellä ei ollut rahaa, hänen omaistensa on maksettava; jos se ei ole mahdollista, niin bait al-maalista (minne muslimien zakaat-rahat kerätään), ja jos sitä ei ole, niin muslimien on maksettava kustannukset.

Kuolleet tulee pestä tekemällä vainajalle ensin wudu, sen jälkeen ghusl. Tämä kaikki tapahtuu siten, että vainaja on peitettynä kaiken aikaa. Pesijöiden on suositeltavaa tehdä tämän jälkeen itse ghusl.

Muslimin polttohautaaminen on kiellettyä, johtuen siitä suuresta kunnioituksesta, jota islaam vainajia kohtaan osoittaa; kuolleiden ’pyhyys’ on islamissa sama kuin elävienkin. Hautoja tulee muutenkin kohdella kunnioittavasti; Profeetta saws sanoi: ”Jos joku teistä istuisi palavan hiilen päällä ja se polttaisi hänen vaatteensa ihoon asti, se olisi parempi hänelle kuin haudan päällä istuminen.” (Muslim, 9711; ABu Dawuud, 3228)

Muslimia ei myöskään kuulu haudata arkussa (se on makruuh oppineiden yhtämielisyydellä; jollei sille ole tarvetta, kuten perusteltu oletus, että villieläimet kaivaisivat haudan auki, tai jos maaperä on hyvin pehmeää tai vetistä), vaan nainen kuuluu kääriä (enemmistön mukaan) viiteen liinaan, joista yksi on alempi vaate, yksi ylävartalolle, yksi khimaar, ja kaksi kiedotaan vartalon ympärille. Miehet kuuluu sunnan mukaan kääriä kolmeen liinaan. Marttyyri on sunnah haudata niissä vaatteissa, joissa hän kuoli.

Muslimin hautaan on parempi kaivaa ’lahd’, eli hautakuopan qiblaan päin olevalle sivulle kaivettava syvennys, jonka seinät tuetaan tiilillä tms., ja vainaja laitetaan sinne oikealle kyljelleen kasvot qiblaan päin. Sitten syvennys suljetaan tiilillä, minkä jälkeen hauta suljetaan mullalla tai hiekalla. Jos tällaista syvennystä ei ole mahdollista tehdä (esimerkiksi jos maaperä ei kestä sellaisen tekemistä vaan sortuu), niin silloin voi tehdä suoraan hautakuopan pohjalle syvennöksen (’shaqq’), joka tuetaan ja peitetään samaan tapaan tiilillä. Multaa ei missään tapauksessa laiteta suoraan vainajan päälle, vaan hänet suojataan kummassakin tapauksessa seinämällä.

Mikäli muslimia ei ole mahdollista haudata muslimien hautausmaalle, häntä ei saa haudata epäuskovaisten keskelle, vaan siinä tapauksessa hänet tulee haudata metsään tai autiomaahan ja tasoittaa maa niin, että hautaa ei kaiveta auki. (Sitä en sitten tiedä, miten tällaisessa tilanteessa käytännössä toimittaisiin esim. Suomessa – tuollainen lienee kiellettyä…?) Mutta jos on mahdollista kuljettaa hänet johonkin toiseen kaupunkiin, jossa on muslimien hautausmaa, niin se on parempi.

Advertisements