Ensimmäinen väittämä:

Näistä epäilyksistä on heidän sanontansa: ”Me emme tee shirkiä Allahin kanssa! Sen sijaan me todistamme, että ei ole mitään muuta jumaluutta tai voimaa joka luo tai antaa elantoa, tai hyödyttää tai vahingoittaa muita, paitsi Allaah; Hän on yksin, ilman kumppaneita tai vertaisia. Ja todistamme, että Muhammed saws ei itse voi aiheuttaa mitään hyötyä tai vahinkoa, tai vielä vähemmän pyhimys ’Abd al-Qaadir, tai kukaan muu hänen lisäkseen. Mutta, vaikka minä todistan kaiken tämän, tiedostan sen, että minä olen syntinen, ja että näillä oikeamielisillä ihmisillä on suuri asema Allahin edessä, joten minä pyydän heidän kauttaan.”


Tämä on kaikkein niiden ihmisten esittämä väitös, jotka oikeuttavan shirkin tekemisen. He väittävät todistavansa Allahin puhtaan ja täydellisen jumalallisuuden, ja että vain Hän hallitsee luomista. He kuitenkin uskovat olevansa liian syntisiä lähestyäkseen Allahia suoraan, ja näin ollen heidän on kutsuttava profeettoja ja pyhimyksiä jotta heidän du’aansa ja muut palvonnanteot hyväksyttäisiin.

Tarkoitus heidän sanonnalleen ’Pyydän Allahia heidän kauttaan’ on, että he pyytävät näiltä kohteilta suoraan, jotta nämä kohteet vuorostaan pyytäisivät Allahilta. Vaihtoehtoisesti se voi tarkoittaa, että he pyytävät niiltä suoraan mainitsematta Allahia lainkaan. Esimerkki ensimmäisestä tyypistä on heidän sanontansa ’Oi ’Abd al-Qaadir al-Jilani! Pyydä Allahilta että hän pelastaa minut ahdongosta, jossa olen!’. Esimerkki toisesta tyypistä on heidän sanontansa ’Oi Profeetta Muhammed! Anna minulle syntini anteeksi Tuomiopäivänä!’. Ja molemmat näistä tyypeistä ovat räikeää shirkiä.

Tämän väitteen voi jaotella seuraavasti:

  1. Heidän sanontansa ’Me emme tee shirkiä’, ja sen jälkeen he vahvistavat tawheed ar-rububiyyan. Tämä osoittaa, että heidän ymmärryksensä tawhiidista ja shirkistä on puutteellinen, sillä tawhiid on muutakin kuin vain se, minkä he juuri vahvistivat.
  2. Lisäksi, kieltämällä asian, johon he putoavat, he todistavat oman tietämättömyytensä siitä, mitä shirk todellisuudessa on. Tosiasiassa kukaan muslimi ei ikinä myöntäisi pudonneensa shirkiin, joten se, mitä ptää tarkastella, on henkilön teot ja uskomukset, eikä mikään suullinen shirkin kieltäminen.
  3. Heidän väitteensä, että nämä kohteet nauttivat korkeasta asemasta Allahin edessä, mikä tarkoittaa, että mikä tahansa pyyntö, jonka he esittävät Allahille, myönnetään heille varmasti.

Kirjoittaja jatkaa sitten kumotakseen nämä väitteet:

Joten, kun hän esittää sinulle tämän väitteen, vastaa hänelle sillä, mikä on ilmennyt aiemmin tässä tekstissä, eli että ne samat ihmiset, joita vastaan Profeetta saws taisteli, tunnustivat kaiken sinun mainitsemasi, Oi totuuden kieltäjä! Ja he myönsivät avoimesti, etteivät heidän epäjumalansa hallinneet mitään. Sen sijaan he halusivat näiltä kohteilta heidän asemaansa Allahin edessä sekä heidän puolestaan puhumista Allahille. Ja resitoi hänelle jakeet, jotka Allaah on maininnut Kirjassaan, ja selitä ne hänelle.

Yksityiskohtainen vastaus tähän on annettu jo edempänä, ja se on se, että jaahiliyyah-arabit olivat syyllisiä täysin samaan rikokseen kuin nämä ihmiset. Hekin uskoivat Allahiin ja myönsivät, että vain Hän voi vastata heidän rukouksiinsa. Kuten Allaah sanoo:

”Sano: Näettekö, kun Allahin rangaistus ja Tuomiopäivä kohtaa teidät, kutsutteko te muita kuin Allahia, jos olette totuudenmukaisia? Ei, vaan Häntä yksin te kutsutte, ja Hän vastaa pyyntöihinne jos haluaa, ja te tulette unohtamaan ne, jotka yhdistitte Hänen rinnalleen.” [suurah al-An’aam; 40-41]

Hekin myönsivät, että se on Allaah, joka loi heidät ja antoi heille elantonsa:

”Ja jos kysyt heiltä ’Kuka on luonut taivaat ja maan ja alistanut tahtoonsa auringon ja kuun?’, he tulevat varmasti vastaamaan ’Allaah’. Joten kuinka he sitten harhautuvat (palvomaan muita)? Ja jos kysyt heiltä ’Kuka lähettää taivaasta vettä ja elävöittää sillä maan sen kuoleman jälkeen?’, he tulevat varmasti vastaamaan ’Allaah’. Sano ’Kaikki ylistys kuuluu Allahille’. Mutta suurin osa heistä ei ajattele järkevästi. ” [suurah al-’Ankabuut; 61 ja 63]

Hekin uskoivat täysin siihen, etteivät heidän epäjumalansa voineet tehdä mitään itsekseen, eikä niillä ollut mitään voimaa hyödyttää tai vahingoittaa heitä ellei Allaah niin halunnut:

”Sano: ’Kenelle kuuluvat maa ja kaikki siinä olevat, jos todella tiedätte?’. He vastaavat ’Allahille’. Sano: ’Ettekö siis muista?’. Sano: ’Kuka on seitsemän taivaan Herra ja mahtavan valtaistuimen Herra?’. He vastaavat ’Allaah’. Sano: ’Ettekö siis pelkää Häntä?’. Sano: ’Kenellä on kädessään kaiken valta, ja Hän suojelee eikä kukaan voi suojella Häntä vastaan, jos todella tiedätte?’. He vastaavat ’Allahilla’. Sano: ’Kuinka te sitten harhaudutte?’. [suurah al-Mu’minuun; 84-89]

Kyllä, näistä kaikista tunnustuksista huolimatta, heitä pidettiin pakanallisina epäjumalanpalvojina, siitä yksinkertaisesta syystä, että he kääntyivät muiden kohteiden puoleen ja halusivat niiden puhuvan heidän puolestaan Allahille.

Joten, jos joku käyttää tätä väitettä, ei tarvitse tehdä muuta, kuin todistaa, että jaahiliyyah-arabit uskoivat Allahiin aivan samalla tavalla kuin tämä henkilö, ja silti he kääntyivät muiden kuin Allahin puoleen, ja siten heitä pidetiin mushrikuuneina.

Ibn Taimiyyah selittää: ”Kuka tahansa, joka vahvistaa, että luotujen ja Allahin välillä on välittäjiä, samalla tavalla kuin välittäjiä, joita on kuninkaiden ja heidän alamaistensa välillä, on mushrik. Tämä on itseasiassa koko pakanoiden ja epäjumalanpalvojien uskonnon ydin. He oikeuttivat shirkinsä sanomalla ’Nämä ovat profeettojen ja oikeamielisten ihmisten hahmoja, ja nämä ovat vain keinoja, joita käytämme lähentyäksemme Allahia’. Ja tämä on se shirk, jonka Allaah hylkäsi myös kristityiltä.” (Majmuu’ al-Fataawa; 1/134)

Viimeiseen kohtaan alkuperäisessä väitteessä (eli että nämä kohteet nauttivat korkeasta asemasta Allahin edessä) kirjoittaja ei ota tässä erityisemmin kantaa. Tämä väitös voidaan kuitenkin kumota useallakin eri tavalla:

  1. Tämä asema ei anna heille oikeutta, että Allaah vastaa heidän pyyntöihinsä. Millään luodulla, olipa se kuinka jalo tahansa, ei ole mitään oikeutta Luojan päälle. Sellainen oikeus, mikäli sellainen olisi olemassa, kiistäisi koko Allahin heruuden luomakuntaa kohtaan. Kuinka joku, jonka Allaah on luonut, voisi vaatia jotain ja odottaa vastausta, Allahilta itseltään? Todellisuudessa edes Profeetalla saws, joka on kiistatta jaloin kaikista luoduista, ei ole tällaista oikeutta Allahin päälle. Eräässä hadithissa hän saws sanoi:

”Pyysin Luojaltani kolmea asiaa, mutta Hän antoi minulle kaksi niistä, ja kielsi minulta yhden. Pyysin Luojaltani, että kansani ei tuhoutuisi kuivuuteen, ja Hän myönsi sen minulle. Pyysin Häneltä, että kansani ei saisi surmaansa hukkumalla, ja Hän myönsi sen. Ja pyysin Häneltä, että heidän välilleen ei tulisi taisteluja, mutta Hän ei myöntänyt sitä minulle.” (mm. Muslim, 2890)

Joten jos edes Profeetan saws du’alla ei ole tätä takuuta vastauksesta, niin mikä sitten on jonkun häntä alemman henkilön du’an asema?

  1. Vaikka olettaisimme tällaisen oikeuden oleman olemassa, niin Koraanissa nimenomaan mainitsee, että muiden kuin Allahin kutsuminen on shirkiä. Täten, jos me teoreettisesti hyväksyisimmekin vastapuolen oletuksen, että näillä profeetoilla ja pyhimyksillä on oikeus Allahin päälle, että heidän pyyntönsä hyväksytään, voimme vastata toteamalla, että Allaah on luokitellut näiltä kuolleilta profeetoilta ja pyhimyksiltä pyytämisen synniksi, jota Hän ei tule antamaan anteeksi.

  2. Viimeisimpänä, mitä tulee näihin ’pyhimyksiin’, joita he palvovat, niin todellisuudessa ei ole olemassa mitään todisteita siitä, että tietty henkilö heistä nauttisi korkeasta asemasta Allahin edessä (paitsi jos Profeetta saws itse mainitsee tällaisesta, ja sellainen ilmenee ainoastaan Sahabojen joukossa). Toisin sanoen, kuinka sinä voit todistaa, että joku tietty henkilö todella on Allahin wali? Tämä on asia, jonka vain Allaah itse tietää.

Kirjoittaja mainitsee ’Abd al-Qaadirin esimerkkinä. Hänen koko nimensä on ’Abd al-Qaadir ibn abi Saalih al-Jilani. Hän syntyi vuonna 470 hijran jälkeen, ja eli suurimman osan elämästään Baghdadissa. Hän oli kuuluisa askeetikko, joka kirjoitti useita teoksia. On olemassa monia häneen liitettyjä ihmeitä, mutta suurin osa niistä on epäilemättä keksittyjä. Hän kuoli 561 hijran jälkeen. Vaikka hänen työnsä ovat vapaita kaikesta shirkistä, eikä hän itse koskaan pyytänyt seuraajiaan palvomaan häntä, hänen hautansa on tähän päivään asti yksi kuuluisimmista islamilaisissa maissa olevista shirkin ikoneista. Hän on poikkeuksetta kuuluisin suufien pyhimys, jota miljoonat ihmiset ympäri maailman ihannoivat. Ironista tässä on, että hän itse ei ikinä pyytänyt tai edellyttänyt sellaista ihannointia; kaikkien historiallisten kertomusten mukaan hän oli hurskas mies, Allahin palvomiseen syventynyt sekä harras muiden kutsumisessa tähän palvontaan. Ja tämä on se, miten shirk tyypillisesti alkaa: kun ihmiset liioittelevat oikeamielisten ihmisten asemaa.

Advertisements