Yhdeksäs väittämä:

Ja nyt, jos hän yrittää toista taktiikkaa shirkinsä oikeuttamiseksi ja sanoo ”Totisesti Allahin awliyaa (liittolaiset), heillä ei ole mitään pelkoa eivätkä he sure” [Yuunus; 62], yrittäen näin todistaa että sellaiset ihmiset ovat välittäjinä toimimisen arvoisia, vastaa hänelle: ”Tämä on totisesti totta, että heillä on korkea paikka Allahin luona, mutta heitä ei tule palvoa! Ja me ainoastaan kiellämme sen, että heitä palvottaisi Allahin rinnalla ja otettaisi partnereiksi Hänen rinnalleen. Mutta muutoin, me olemme molemmat samaa mieltä siitä, että että on pakollista rakastaa heitä ja seurata heitä, sekä uskoa mahdollisiin ihmeisiin, joita heille on tapahtunut siunauksena Allahilta. Ja kukaan muu kuin harhautunut ihminen ei kiellä sellaisten ihmeiden olemassaoloa. Mutta Allahin uskonto on keskellä, kahden ääripään välissä; johdatus kahden vääryyden äärimmäisen muodon välissä, ja totuus kahden pahuuden äärimmäisen muodon välissä.”


Tämän väittämän ydin on se, että Allahin liittolaisilla ja Profeetoilla on hyvin korkea asema Allahin edessä. Täten vastapuoli tuo esiin todisteita, jotka osoittavat näiden luotujen korkean aseman sekä sen, että Allaah on siunannut ja suosinut heitä enemmän kuin muita. Näiden todisteiden joukossa on kirjoittajan esittämä jae, jossa Allaah kuvailee awliyaata siten, että heillä ei ole mitään syytä pelkoon, eikä mitään aihetta huoleen. Tämä, vastapuolen mukaan, osoittaa heillä olevan korkean aseman, mikä puolestaan oikeuttaa heidän puoleensa kääntymisen.

Vastaus tähän vaitökseen on, että me emme kiellä tätä korkeaa asemaa. Päin vastoin, me vahvistamme sen aivan kuten sinäkin teet. Mutta tämä asema ei kuitenkaan tuo mukanaan sitä, että heitä voisi palvoa Allahin rinnalla.

Lisäksi ainoa syy, miksi he ovat alun perinkään saavuttaneet tämän aseman, on heidän puhdas palvontansa Allahia kohtaan. Jos tämä ymmärretään, niin arvostaaksemme heitä todella, meidän tulisi rakastaa heitä heidän palvontansa takia sekä matkia heidän palvontaansa, jotta me itse voisimme lähentyä Allahia. Sen asemesta, että käyttäisimme heitä välittäjinä itsemme ja Allahin välillä, meidän tulisi käyttää heitä esimerkkeinä, jotta mekin voisimme saavuttaa heidän asemansa.

Kirjoittaja mainitsee näiden awliyaan ihmeet, tai karamaat (yks. karaamah). Monet ahl as-sunnan vastustajat väittävät virheellisesti, että ahl as-sunnah kieltää näiden ihmeiden olemassaolon. Tosiasiassa kukaan todellinen muslimi ei kiellä sitä, että Allaah siunaa joitain Hänen palvelijoistaan yliluonnollisilla ihmeillä. Sellaiset ihmeet on vahvistettu Koraanissa, sunnassa sekä historian kirjoissa. Lisäksi tämä on asia, jonka inhimillinen kokemus on vahvistanut, sillä jokaisena aikana ja jokaisessa paikassa on tiettyjä tapahtumia, jotka ilmenevät useille ihmisille, ja joita ei voida selittää luonnollisilla ja jokapäiväisillä fysiikan laeilla.

On kuitenkin tärkeää, että näitä kahta karamaatiin liittyvää äärimmäisyyttä vältetään. Yksi äärimmäisyys, joka on läsnä sellaisissa muslimeissa, jotka pyrkivät järkiperäistämään islamia (kuten menneisyyden mu’tazilah), on näiden ihmeiden suoranainen kieltäminen. Tämänkaltaiset ihmiset pyrkivät kieltämään kaiken, mitä ihmis-äly ei voi käsittää tai ymmärtää. Toinen äärimmäisyys, jota esiintyy sellaisissa ryhmissä, jotka korostavat hengellisyyttä ja sokeita tunteita (kuten suufit), on tällaisten ihmeiden sekä niiden ihmisten, joille niitä tapahtuu, liioitteleminen. Se tosiasia, että jotakuta on siunattu karaamalla, ei muuta muuta hänen asemansa todellisuutta -että hän on luotu olento, joka ei voi hyödyttää tai vahingoittaa ketään ilman Allahin lupaa. Joten jos on aukottomasti todistettu, että jollekin henkilölle on tapahtunut todellinen ihme, todellinen muslimi ei muuta hänen suhdettaan Allahiin sellaisen ihmeen takia.

Lisäksi on myös mainittava, että äärimmäisten suufien on erittäin tavallista käyttää mustaa magiaa todistaakseen, että heitä on siunattu karaamalla. Karaamah ei ilmene kenenkään tahdosta, sillä se on puhdas siunaus Allahilta. Kun joku henkilö selvästi kerskailee ’ihmeellisillä teoilla’ ja tuottaa niitä omasta halustaan tehdäkseen muihin vaikutuksen, voidaan olettaa ilman epäilyksen häivää, että sellainen henkilö on huijari, tai vielä pahempaa, mustan magian harjoittaja. Todellinen wali, jota on siunattu karaamalla, tulee itse asiassa lisääntymään uskossaan, ja yrittämään kaikkensa piilottaakseen sellaisen karaaman, aivan kuten hän yrittäisi piilottaa hyvän teon. Viimeisenä, tulee pitää mielessä, että karaamah ei välttämättä ole merkki vahvasta uskosta, sillä on mahdollista, että karaamah annetaan heikolle uskovaiselle, jotta hän lisääntyisi uskossaan. Yksi kirjoittajan lapsenlapsista kirjoitti ”Karaamah ei ole välttämättä merkki korkeasta arvosta tai asemasta (Allahin edessä). Sillä totisesti, ryhmä ihmisiä on kävellyt veden päällä, ja samaan aikaan toinen ryhmä, joka oli heitä parempi, kuoli janoon! Ja nämä karamaat olivat lukuisia hijran toisella ja kolmannella vuosisadalla, vaikka ensimmäisellä vuosisadalla oli ihmisiä, jotka olivat monin verroin parempia kuin ne, joille näitä ihmeitä tapahtui (ja siitä huolimatta heitä ei siunattu sellaisilla ihmeillä).” (Tuhfat at-Taalib wa al-Jaliis, s. 72)

Tämä väittämys, jonka vastaväittelijät esittivät, osoittaa selvästi sen, että harhautuneiden ihmisten keskuudessa se on yleinen käytäntö esittää luotettavia todisteita ja sitten käyttää niitä oikeuttaakseen jotain sellaista, jolla ei ole yhtikäs mitään tekemistä todisteen itsensä kanssa. Täten he käyttävät epäselviä ja epätarkkoja jakeita ja hadiitheja, ja sitten soveltavat niitä tiettyyn ennalta päätettyyn asiaan. Siinä prosessissa he sivuuttavat todisteidensa tarkan merkityksen, ja jättävät myös huomiotta kaikki muut Koraanin ja sunnan tekstit, jotka ovat ristiriidassa sen asian kanssa, jota he yrittävät todistaa. Edes sillä olettamuksella, että tämä jae, sekä muut sen kaltaiset, antaisivat minkään laista merkkiä Allahin liittolaisten palvomisesta, niin on olemassa lukuisia muita jakeita ja tekstejä, jotka todistavat että tällainen tulkinta ei alunperinkään ole hyväksyttävä.

Nykyaikaisten mushrikuunien shirk on vielä pahempaa, kuin entisaikojen shirk

Kun ymmärrät, että tämä käsite, jota shirkin tekijät meidän aikanamme kutsuvat sanalla i’tiqaad, tai uskonopit, on itse asiassa se sama shirk, jota koskien Koraani paljastettiin, ja että se oli tämä sama shirk, jota vastaan Profeetta saws taisteli; niin tiedä, että menneiden kansojen shirk ei ollut niin pahaa kuin ihmisten meidän aikoinamme tekemä shirk. Ja tämä johtuu kahdesta eri tekijästä.

Kirjoittaja huomauttaa, että näiden hänen aikanaan olleiden ryhmien usko, jota he nimittivät sanalla ”i’tiqaad” (tai muualla tässä tekstissä ”kabiir i’tiqaad”), on itse asiassa sama kuin entisaikojen jaahiliyyah-arabien shirk. Ainoa eroavaisuus on se, että ne aikaisemmat sukupolvet käyttivät välittäjiä, ja he ymmärsivät selkeästi tämän asian estävän heitä olemasta muslimeita; kun taas nämä kirjoittajan aikana olleet ihmiset väittivät olevansa muslimeita, ja itse asiassa puolustivat tätä räikeää shirkiä.

Tähän mennessä lukijalle pitäisi olla täysin selvää, että henkilöä, joka osoittaa du’aansa, polvistumisensa, jumalallisen rakkauden, pelon ja toivon tunteita sekä suorittamiaan uhrauksia ja muita uskonnollisia asoita, haudoille sekä kuolleille pyhimyksille, ei voida pitää muslimina vaikka hän väittäisi olevansa sellainen (paitsi mahdollisesti äärimmäisissä tapauksissa, joissa tietämättömyyttä voidaan käyttää tekosyynä).

Kun henkilö ymmärtää tämän, kirjoittaja osoittaa sitten, että myöhempien aikojen ihmisten tekemä shirk on itse asiassa pahempaa kuin entisten aikojen jaahiliyyah-arabien shirk, kahdesta syystä.

Ensinnä: Muinaiset ihmiset pakana-arabien joukosta eivät tehneet shirkiä ja kutsuneet enkeleitä ja pyhimyksiä ja epäjumalia muuta kuin aikoina ja tilanteissa, joina helpotus ja mukavuus olivat valloillaan. Mutta kun he olivat ankarissa tilanteissa ja tarvitsivat epätoivoisesti vastausta, he tekivät uskontonsa ja rukouksensa vilpittömästi Allahille. Allaah sanoo: ”Ja kun he astuvat laivoihin he kutsuvat Allahia tehden uskontonsa vilpittömästi Hänelle, mutta kun Me pelastamme heidät maihin, niin katso, he asettavat Hänen rinnalleen vertaisia.” [al-’Ankabuut; 65] Ja Hän sanoo myös: ”Ja kun onnettomuus kohtaa teitä merellä, kaikki jota te kutsutte hylkäävät teidät, paitsi Hän. Mutta kun pelastamme teidät maihin, te käännytte pois. Kuinka kiittämätön ihminen onkaan.” [al-Israa’; 67]. Ja Hän sanoo myös: ”Näettekö (itsenne), jos Allahin rangaistus tulee teidän päällenne, tai Tunti tulee teidän päällenne, kutsuvanne muuta kuin Allahia? Ei, vaan Häntä te tulette kutsumaan, ja Hän tulee poistamaan sen mitä Häneltä pyydätte, jos Hän niin haluaa, ja tulette unohtamaan sen, mitä asetatte Hänen rinnalleen.” [al-An’aam; 40-41] Ja Allaah sanoo: ”Ja kun ihmiseen osuu jokin vaihinko, hän kutsuu Herraansa kääntyen Hänen puoleensa (katuvaisena), ja kun Hän antaa hänelle siunauksen Itseltään, hän unohtaa sen, mitä pyysi Häneltä aiemmin ja asettaa Allahin rinnalle vertaisia viedäkseen (ihmisiä) harhaan Hänen tieltään. Sano: ’Nauti epäuskostasi hetken aikaa. Totisesti olet Tulen asukkaista!'” [az-Zumar; 8] Ja Allaah sanoo myös: ”Ja jos aalto saartaa heidät kuin varjot, he kutsuvat Allahia, tehden uskontonsa puhtaasti Hänelle. Mutta kun Me pelastamme heidät maihin, heidän joukossaan on niitä, jotka pysähtyvät keskelle (uskon ja epäuskon väliin). Ja kukaan ei hylkää merkkejämme, paitsi jokainen petollinen epäkiitollinen.” [Luqmaan; 32]

Joten se, joka ymmärtää tämän pointin -että ne, joita vastaan Profeetta saws taisteli, kutsuivat muita kuin Allahia ainoastaan helppoina aikoina, ja ahdingossa he kääntyivät yksinomaan Allahin puoleen ja hylkäsivät johtajiensa kutsumisen- tulee näkemään selkeästi eron näiden kahden eri shirk-tyypin välillä. Mutta missä on se ihminen, joka ymmärtäisi tämän asian ytimen täydellisesti…ja Allaah on ainoa Auttaja!

Ensimmäinen pointti, joka todistaa että myöhempien aikojen ihmisten shirk on pahempaa kuin menneiden kansojen, on se, että menneisyyden ihmiset tekivät shirk ainoastaan silloin kun he eivät olleet epätoivoisissa tilanteissa. Joten helppoina ja turvallisina aikoina, kun heillä oli varaa myöhästyneeseen vastaukseen, tai kun asia ei ollut kiireellinen, he kutsuivat epäjumaliaan. Mutta ahdingon aikoina, tai kun he kiireellisesti tarvitsivat vastausta, he kutsuivat vilpittömästi yksinomaan Allahia, hyläten kaikki epäjumalansa. Viisi kirjoittajan lainaamaa jaetta selittävät kaikki itse itsensä, sekä todistavat tämän asian selvästi. Äärimmäisen vaaran aikana jaahiliyyah-arabit anoivat ja pyysivät suoraan Allahilta, ja tämän vilpittömyyden takia Allaah vastasi heille. Mutta heti kun he pelastuivat siitä tilanteesta, he unohtivat vilpittömyytensä Allahille ja palvoivat epäjumaliaan Allahin rinnalla.

Tämä todistaa, että jaahiliyyah-arabit olivat tarpeeksi älykkäitä tajutakseen, että heidän jumalansa eivät kyenneet auttamaan heitä, joten he kääntyivät suoraan Allahin puoleen silloin kun he epätoivoisesti tarvitsivat vastausta. Tämä tarkoitus vahvistetaan selvästi Husainin, kuuluisan seuralaisen ’Imraan ibn Husainin isän tarinassa. On kerrottu, että hän tuli Profeetan saws luokse epäuskovaisena. Profeetta saws kysyi häneltä: ”Kuinka monta jumalaa sinä palvot?” Hän vastasi ”Seitsemää! Kuutta tämän maan päällä ja Yhtä taivaissa (ts. Allahia)” Joten Profeetta saws kysyi häneltä ”Keneen sinä turvaudut, kun olet peloissasi tai toiveikas (vastauksen suhteen)?” Hän sanoi ”Taivaissa olevaan!” (at-Tirmithi, 3405). Ja täten Profeetta saws osoitti, kuinka hölmöä on palvoa muita kuin Allahia, kun se on Allaah, Joka vastaa sille, joka on ahdingossa.

Myös ’Ikrimah ibn Abi Jahlin tarina ilmentää tätä pointtia. ’Ikrimah, kuten hänen isänsäkin (Abu Jahl) oli yksi niistä ihmisistä, jotka olivat kaikkein äärimmäisimpiä vihamielisyydessään Profeettaa saws kohtaan. Sen takia, kun Profeetta saws tuli sisään Mekkaan, hän myönsi yleisen armahduksen kaikille sen asukkaille, lukuun ottamatta neljää ihmistä, joista yksi oli ’Ikrimah. ’Ikrimah, tietäen että häntä ei tultaisi säästämään, johtuen kaikesta muslimeilleen aiheuttamasta vahingosta, oli jo paennut. Hän pakeni merelle ja otti veneen, toivoen elävänsä vieraassa maassa turvallisesti. He joutuivat kuitenkin voimakkaan myrskyn kouriin, ja veneessä olevat ihmiset luulivat että he tulisivat kaikki hukkumaan. Joten he sanoivat toisilleen ”Tehkää du’a vilpittömästi Allahille, sillä totisesti mistään teidän patsaistanne ja muista jumalistanne ei tule nyt olemaan teille mitään apua!”

Kuullessaan tämän, ’Ikrimah sanoi itselleen ”Kautta Allahin! Jos vain Allaah voi pelastaa meidät valtamerellä kun rukoilemme Häntä vilpittömästi, niin Hän on myös ainoa, Joka voi pelastaa meidät ollessamme maalla! Oi Allaah, Sinulla on lupaus jonka teen kanssasi, että jos pelastat minut tästä myrskystä, niin tulen varmasti menemään Muhammedin luokse ja laittamaan käteni hänen käteensä, ja varmasti tulen ainoastaan huomaamaan hänen olevan anteeksiantava ja antelias.”

Joten laiva pelastui hukkumiselta ja ’Ikrimah täytti lupauksensa ja meni Profeetan saws luokse, ja huomasi Profeetan saws olevan aivan kuin hän oli odottanut, sillä Profeetta saws antoi hänelle anteeksi ja kohteli häntä kunnioittaen. Ja ’Ikrimah osoittautui urheaksi ja rohkeaksi muslimiksi ja kuoli marttyyrinä eräässä taistelussa. (ks. Al-Isaabah, 4/443)

Eli tämä tapahtuma osoitti ’Ikrimalle sen, kuinka hölmöä hänen vihamielisyytensä Profeetan saws kutsua kohtaan oli ollut, sillä Profeetan saws kutsu oli tawhiid. Kun veneessä olleet ihmiset -jotka olivat kaikki epäjumalanpalvojia- sanoivat toisilleen, että vain Allaah voisi pelastaa heidät, ja että heidän epäjumalansa olivat hyödyttömiä, tämä sai ’Ikriman tajuamaan, että näiden sanojen merkitys oli se, että ainoastaan Allaah ansaitsee tulla palvotuksi. Jos ainoastaan Allahilla on voima ja kyky vastata ahdingossa olevan pyyntöön, niin mitä järkeä oli kutsua näitä epäjumalia ja välikäsiä?

Kun verrataan tätä entisaikojen pakanoiden käytäntöä niihin, jotka tekevät shirk meidän aikoinamme, huomataan, että entisaikojen pakanat olivat itse asiassa älykkäämpiä kuin nämä myöhemmät sukupolvet. Näin siksi, että meidän aikojemme mushrikit kutsuvat pyhmiyksiään ja walejaan kaikkina aikoina, eivätkä ikinä kutsu Allahia suoraan.

Extreme-suufien kirjoissa olevia, tähän asiaan liittyviä havainnollisia tekstejä on liian monia tässä esitettäväksi. Mutta kuitenkin, jottei lukija luulisi että yllä esitetty päätelmä on liioiteltu tai vääristelty, on pakollista esittää joitain lainauksia.

Yksi rifaa’i-tariiqan seuraajista (eräs erittäin radikaali, äärimmäisiä shirk-tekoja sisältävä suufi-sekti), Muhammad ibn Abi al-Huda Afandi kirjoittaa:

Kuka tahansa, joka on vaikeassa tilanteessa ja tarpeessa saada täyttymyksen toiveelleen, tai jolla on vaikeuksia saavuttaa tavoitteensa, tai jolla on laina (joka hänen on maksettava), tai joka on vankilassa, tai jolle tyranni on tehnyt vääryyttä, niin hänen on tehtävä wudu ja rukoiltava kaksi rak’aa. Sitten hänen tulisi lähettää siunauksia Profeetan saws päälle sata kertaa, ja kaikki näistä teoista tulisi tehdä tyhjässä talossa. Sitten hänen tulee resitoida al-Faatihah Profeetan saws päälle. Hänen tulisi sitten kääntää itsensä, ollessaan seisomassa, kohti itää, niin että hän on kohdistuneena Basraa (Irakissa oleva kaupunki) päin, kohti Umm Ma’badin puutarhaa, joka on viimeinen lepopaikka Suurelle Pelastajalle, Hasanin jälkeläisele, Sayyid Ahmed Ar-Rifaa’ille (rifaa’i-tariiqan perustaja). Sitten hänen tulee kutsua, nöyränä ja päättäväisenä: ’Oi niiden välittäjä, jotka tavoittelevat! Oi niiden Ka’bah, jotka tekevät tawaaf! Oi kaiken luomuksen pelastaja! Oi Totuuden Ovi! Oi Urhein kaikista sotureista! Oi kaikkien isä, auta! …Oi Profeetan ihme! Oi Profeetan salaisuus! Oi näkymättömän helmi! Oi Voiman Miekka! Oi Profeetan huoltaja! Oi Ibraahiimin käskynhaltija! Oi Tulen Viilentäjä!… Oi elämän ja kuoleman hallitsija! …Pelasta minut! Mene isoisäsi (eli Profeetan saws), parhaan luodun, luokse, ja täyttäkää te molemmat minun tarpeeni! Pidä kiinni minusta, oi ylistetyin awliyaa:sta, Allaah on tyytyväinen sinuun, pelasta minut…'” (Qalaadaat al-Jawaahir fii Dhikr al-Ghawth ar-Rifaa’ii wa Athbaa’hi al-Akaabir, s. 237)

Tässä kyseisen kirjan kirjoittajaa ’puhuttelee’ Rifaa’ia termein, jotka ovat puhdasta shirkiä, ja sitten pyytää häntä toimimaan välittäjänä, ei hänen ja Allahin (missä olisi jo tarpeeksi shirkiä), vaan hänen ja Profeetan saws välillä! Kirjan kirjoittaja neuvoo tavoittelijaa käyttämään tätä pitkää du’aata (joka on tiivistetty tähän) vaikeuksien aikana. Koko pitkässä du’aassa, Allahia ei mainita kertaakaan, tai pyydetä Häneltä mitään, paitsi kun kirjoittajaa toteaa Ahmed Rifaa’in olevan niistä, joihin Allaah on tyytyväinen. Tässä oleva räikeä shirk jopa ylittää useimpien kristittyjen tekemän shirkin!

Extreme-suufien kirjat ovat pullollaan esimerkkejä tällaisesta räikeästä shirkistä. Yksi arvovaltaisimmista teoksista suufien silmissä on Yusuf an-Nabhaanin kokoama kirja nimeltään Jaami’ Karamaat al-Awliyaa (”Awliyaah kootut ihmeet”). Tämä kirja on kokoelma oletettuja ’ihmeitä’, joita olisi tapahtunut suufi-awliyaalle kautta vuosisatojen. Monet niistä ovat esimerkkejä räikeästä shirkistä. Yhdessä sellaisessa tarinassa kirjoittaja keräsi yhteen erään ’Aamir al-’Iraaqi-nimisen miehen kertomuksia, ja hän kertoo menneensä sheikh Ibraahiim al-’Azabin luokse hyvästelläkseen hänet. Shaikh sanoi hänelle ”Jos ikinä olet ahdingossa, kutsu nimeäni!” ’Aamir jatkaa: ”Kerran, ollessani Khurasaanin autiomassa, joukko maantierosvoja ryösti tavaramme. Muistin sheikhin neuvon, mutta olin liian häpeissäni mainitakseni hänen nimensä ääneen, sillä vierelläni oli muita, jotka eivät olisi ymmärtäneet sitä tekoa. Joten kutsuin häntä sydämestäni. Me emme nukkuneet sinä yönä, kunnes näin hänet vuoren päällä, osoittaen kepillä kohti rosvoja, ja he palauttivat meille kaiken omaisuutemme.” (Jaami’ Karamaat al-Awliyaa, osa 1, s. 394)

Jotkut tällaisissa lähteissä esitetyt tarinat ovat niin naurettavia, että on vaikeaa kuvitella kenenkään tervejärkisen ihmisen todella uskovan niihin! Yllä lainattu kirjailija kirjoittaa myös: ”Kun sheikh ’Abdullaah al-Baltaaji kuoli, Yusuf al-Ajmi meni vierailemaan hänen haudallaan. Matkalla sinne hän kadotti aasinsa. Saavuttuaan haudalle hän huudahti ’Oi ’Abdullaah, palauta minulle aasini, tai en enää ikinä tule käymään luonasi!’ Joten sheikh tuli ulos haudastaan ja toi hänelle hänen aasinsa erämaasta, ja sanoi ’Oi Yusuf, seuraavan kerran kun tulet luokseni, varmista että sidot aasisi teräskahlein!'” (Qadaalat al-Jawaahir, s. 413)

Pointtina on, että äärimmäiset suufit, ja muut heidän laisensa, itse asiassa unohtavat Allahin palvomisen, ja sen sijaan keskittyvät palvomaan Allahin oletettuja liittolaisia. Sen takia he ovat ylittäneet jaahiliyya-arabit shirkissään, sillä jopa he palvoivat Allahia epätoivoisissa tilanteissa.

Kuuluisa suufi al-Busayri kirjoittaa al-Burdah-nimisessä runossaan, joka on yksi kuuluisimmista suufien runoista, jotka on kirjoitettu Profeetan saws ylistyksenä:

”Oi anteliain kaikista luoduista! Keneltä muulta voisin etsiä apua

suuren katastrofin aikana, kuin sinulta?

Ja sinun anteliaisuudestasi on tämän maailman (luominen), ja sen kanssavaimo (tuonpuoleinen).

Ja sinun tiedostasi on Taulun ja Kynän tieto.

Jos sinä et ole lepopaikassani, pitämässä kiinni kädestäni,

Ja pelastajani Allahin rangaistukselta ja tuskalta,

Tai välittäjänä minun puolestani kun matkustan huomenna (ts. kuolen),

Niin sano (ts. kutsu minua): Oi se, joka on hävinnyt!

Näissä muutamassa säkeessä niiden kirjoittaja sanoo, että Profeetta saws on hänen ainoa pelastajansa kaikista tämän maailman ja tuonpuoleisen ongelmista, sekä erityisesti katastrofin aikana. Kirjoittaja jopa kysyy retorisen kysymyksen ’Kuka muu voisi pelastaa minut…?’ Jopa pakana-arabit tajusivat että vain Allaah voi pelastaa heidät, ja silti nämä ryhmät näyttävät sivuuttavan tämän tosiasian!

Siinä myös väitetään, että tämän maailman ja tuonpuoleisen luominen johtuu Profeetan saws anteliaisuudesta, ja että hänen tietonsa kattaa Suojellun Taulun ja Pyhän Kynän (joka on kirjoittanut Tauluun jokaikisen asian, joka tulee tapahtumaan ihmisille). Joten nämä säkeet itse asiassa asettavat Profeetan saws samaan, tai jopa korkeampaan paikkaan, kuin mihin kristityt asettavat Jeesuksen.

Toiseksi, menneiden aikojen ihmiset kutsuivat shirkissään sellaisia ihmisiä, jotka olivat lähellä Allahia; joko profeettaa, pyhimystä tai enkeliä; tai he kutsuivat kiviä ja puita, jotka ovat sellasia kohteita, jotka ovat tottelevaisia Allahille eivätkä kykene mihinkään synteihin. Mutta mitä tulee meidän aikoinamme oleviin ihmisiin, he kutsuvat Allahin asemesta ihmisiä, jotka ovat kaikkein kieroutuneimpia ja pahimpia koko ihmiskunnasta! Nämä samat ihmiset, joita he kutsuvat -on hyvin tiedettyä, että he tekevät sellaisia syntejä kuten luvaton yhdyntä, varastaminen, rukouksen jättäminen ja muita asioita näiden lisäksi. Ja sellainen, joka uskoo hurskaaseen ihmiseen tai kohteeseen joka ei voi tehdä syntiä, kuten kiveen, että se voi toimia välittäjänä Allahin edessä, on paljon parempi kuin se, joka uskoo johonkin ihmiseen, jonka pahuus on ilmeistä ja hänen huono maineensa tunnettu.

Toinen asia, joka osoittaa että aiempien ihmisten shirk ei ollut niin pahaa kuin myöhempien sukupolvien shirk, on se, että aiemmat sukupolvet tekivät shirk oikeamielisten ihmisten kanssa, tai synnittömien esineiden kanssa. Joten kristityt palvoivat Jeesusta, yhtä Allahin jaloimmista lähettiläistä, ja jaahiliyyah-arabit palvoivat enkeleitä. He palvoivat myös ihmisiä, jotka olivat hyvin tunnettuja jumalanpelostaan, kuten al-Laat, tai Wadd tai Suwaa’. Tai he palvoivat liikkumattomia objekteja, jotka ovat sellaisinaan tottelevaisia Allahia kohtaan. Kalliot, kivet ja puut ovat Allahin luomusta, eivätkä koskaan ole tottelemattomia Häntä kohtaan. Sen sijaan ne ylistävät Allahia päivin ja öin, kuten Allaah sanoo:

”Eikä ole yhtäkään asiaa, paitsi että ylistää Hänen kunniaansa, mutta te ette käsitä niiden ylistystä.” [al-Israa’, 44]

Mutta mitä tulee myöhempien sukupolvien shirkiin, sitä osoitetaan pahimmille ja tietämättömimmille kaikista luoduista. Suurin osa näistä awliyaasta ovat tosiasiassa huijareita, jotka ovat huojanneet viattomia ja herkkäuskoisia ihmisiä kaunopuheisuudellaan, vahvoilla persoonallisuuksillaan sekä joskus jopa mustalla magialla. Jos joku tutkii sellaisten ihmisten elämänkertoja, ei voi kuin ällistyä siitä, kuinka sellaisia pahoja ihmisiä kunnioitetaan, tai vielä vähemmän palvotaan Allahin asemesta!

Yksi sellaiselle ’pyhimykselle’, ’Abd Ar-Rahmaanille, annettiin kutsumanimi ”Kastroitu”, sillä hän leikkasi irti omat sukupuolielimensä yhden suufi-rituaalinsa alussa. (Tabaqaat al-Kubraa 2/142)

Kuuluisimpia näistä ’awliyaasta’ on Sayyid Ahmad al-Badawi. Hänen egyptissä sijaitsevalla haudallaan vierailee tuhansia ihmisiä vielä tänä päivänäkin. Hänen syntymäpäivänään satoja tuhansia ’pyhiinvaeltajia’ kerääntyy hänen mausoleuminsa ympärille ja tekevät tawaaf sen ympärillä, vannoen ja uhraten sille. Eräässä tapauksessa, josta tämä henkilö on tunnettu, ja joka on mainittu useissa historian kirjoissa, on että hän meni sisään moskeijaan ennen perjantai-rukousta, ja lähti rukoilematta rukousta. (Qurrat ’Uyuun al-Muwahhidiin, s. 114)

Kirjoittaja mainitsee tässä kaksi asiaa, joilla hän osoittaa selkeästi sen, että meidän aikojemme näennäis-islamilaisten sektien shirk on tosiasiassa pahempaa kuin jaahiliyyah-arabien. Todellisuudessa on kuitenkin vielä kolmas asia, joka osoittaa tämän tosiasian, ja se on se, että nämä ryhmät uskovat että heidän sheikhinsä ja awliyaansa hallitsevat kaikkia tämän maailman ja tuonpuoleisen asioita. Toisin sanoen, nämä ryhmät antavat heidän johtajilleen rububiyyan (herruuden) voimia -asia, jota edes jaahiliyyah-arabit eivät tehneet!

Joten he väittävät, että heidän sheikhinsä voivat saada aikaan sadetta, herättää henkiin kuolleita, myöntää seuraajilleen Paratiisin, ja siunata lapsilla keitä haluavat, ja niin edelleen. Kun tätä asiaa pohtii, tulee täysin selväksi, että näiden ryhmien shirk on paljon pahempaa kuin entisaikojen pakanoiden.

Me tulemme esittämään joitain sellaisia tapauksia -ja tosiasia on se, että heidän kirjansa ovat täynnä senkaltaisia kertomuksia-, jotta lukija ei olettaisi että tämä on liioittelua tai valhe heitä vastaan.

An-Nabhaani kirjoittaa: ”Sheikh ’Abdullaah, yksi ’Umar an-Nabiitin seuralaisista, kirjoitti minulle nähneensä minut Profeetan saws kanssa ja että hän saws sanoi imaam ’Ali ibn Abi Taalibille: ’Laita tämä hattuni ’Abdul-Wahhaab ash-Sha’raanin (eräs kuuluisimpia suufi-sheikhejä) päähän ja ilmoita hänelle että hän voi hallita koko luomakuntaa tahdollaan, sillä ei ole mitään mikä voisi estää häntä siitä.'” (Qurraat ’Uyuun al-Muwahhidiin, s. 114)

Hän kirjoittaa myös ”’Ubaidia, erästä Shailh Husainin seuralaista, siunattiin ihmeellisillä ihmeillä. Yksi niistä oli, että hän pystyi määräämään taivaita satamaan, ja satoi välittömästi. Ja jokainen, joka pilkkasi häntä, kuoli välittömästi. Kerran hän meni Ja’fariyyaan (alueelle), ja noin viisikymmentä lasta seurasi häntä, tehden hänestä pilkkaa. Hän sanoi ’Oi Azraa’iil (oletettu kuoleman enkelin nimi)! Jos et ota heidän sielujaan, tulen poistamaan sinut enkeleiden riveistä!’ Joten he kaikki kaatuivat alas välittömästi…” (Jaami’ Karamaat al-Awliyaa’ 2/286)

Hän myös kirjoittaa eräästä ’Abd ar-Rahmaan ibn Ahmad al-Jaami’sta: ”Hänen ihmeistään on, että kerran hän oli istumassa joen törmällä, kun kuollut piikkisika kellui vedessä hänen luokseen. Johtajamme al-Jaami’ otti sen ja pyyhki kädellään sen selkää, minkä jälkeen siihen ilmestyi elon merkkejä. Kun palasimme kaupunkiin, se seurasi meitä sinne.” (Jaami’ Karamaat al-Awliyaa, 2/254)

Toisessa kirjassa kuvaillaan erään sheikh Madyan ibn Ahmadin tekoja. Kirjoittaja kirjoittaa: ”Kerran eräs nainen tuli hänen luokseen ja sanoi ’Tässä on kolmekymmentä hopeakolikkoa, voitko taata minulle Paratiisin?’ Sheikh vastasi, vitsaillen hänen kanssaan ’Tuo ei ole tarpeeksi.’ Hän vastasi ’Minulla ei ole mitään muuta kuin tämä.’ Joten hän takasi hänelle että Allaah päästäisi hänet Paratiisiin. Kun hän oli kuollut, hänen perijänsä kuulivat hänen teostaan, joten he menivät sheikhin luokse, pyytäen häntä palauttamaan hopeakolikot, sanoen että se oli takuu, joka ei ollut oikein (eli että sheikhillä ei ollut oikeutta ottaa niitä kolikoita, sillä häne ei voinut taata Paratiisia). Joten hän (kuollut nainen) ilmestyi heille unessa ja sanoi ’Olkaa kiitollisia sheikhille minun puolestani, sillä totisesti astuin sisään Paratiisiin.’ Joten he jättivät sheikhin (ottamatta rahoja).” (Tabaqaat al-Kubraa, 2/101)

Myös al-Busayrin runo (al-Burdah) selvästi osoittaa tämän, sillä Profeetalle saws annetut kuvaukset ovat voimia, jotka vain Allaah ansaitsee.

Nämä ovat vain pieni otos heidän kirjoistaan löytyvistä asioista. Olemme tarkoituksella rajanneet lainauksemme vain sellaisiin kirjoihin, joita he pitävät parhaina ja luotettavimpina sillä saralla; muutoin on olemassa kirjaimellisesti satoja tämänkaltaisia teoksia, jotka ovat kyllästettyjä puhtailla shirk-uskomuksilla.

Advertisements