Yhdestoista väittämä:

Ihmiset, jotka tekevät shirkiä meidän aikanamme, käyttävät toistakin edellisen kaltaista argumenttia, jota he käyttävät yrittäessään kumota vastustajiensa väitteet. He sanovat: ”Profeetta saws nuhteli Usaamah ibn Zaidia kun hän tappoi henkilön, joka sanoi Laa ilaaha ill Allaah, ja sanoi hänelle ’Uskalsitko tappaa hänet sen jälkeen kun hän oli sanonut Laa ilaaha ill Allaah?'” Ja he käyttävät myös hadiithia ”Minut on määrätty taistelemaan ihmisiä vastaan, kunnes he todistavat että Laa ilaaha ill Allaah…”, sekä muita samantapaisia hadiitheja, jotka kieltävät sellaisen henkilön vahingoittamisen, joka sanoo Laa ilaaha ill Allaah. Se pointti, jota nämä tietämättömät yrittävät kaikilla näillä hadiitheilla todistaa on se, että siitä, joka sanoo sen, ei tule epäuskovaista, eikä häntä pitäisi tappaa vaikka hän tekisi mitä.


Tämä väittämä on samantapainen kuin edellä käsitelty, mutta siinä on lisäpointti, jota he yrittävät todistaa. Edellisessä he yrittivät osoittaa että se, joka väittää olevansa muslimi ja noudattaa ulkoisesti Pyhää lakia, ei voi tulla epäuskovaiseksi. Joten kirjoittaja todisti, että tämä pätee ainoastaan siinä tapauksessa, että hän pidättäytyy uskomasta jotain tai tekemästä jonkin teon, joka tekee tyhjäksi hänen islaminsa.

Tässä argumentissa he yrittävät todistaa, että ei ole luvallista taistella sellaisia vastaan, jotka väittävät olevansa muslimeita ja sanovat Laa ilaaha ill Allaah. Tämä johtuu siitä, että kirjoittaja -perustettuaan omana aikanaan islamilaisen valtion Arabiaan- otti käyttöön sotilaallisia toimia sellaisia vastaan, jotka tekivät suurta shirkiä, eivätkä lakanneet senkään jälkeen, kun todisteita oli esitetty heitä vastaan. Siitä syystä hänen vastustajansa vastustivat hänen tekojaan ja pitivät niitä luvattomina. He esittivät lukuisia hadiitheja todistaakseen kantansa. Yksi niistä on Usaaman hadiith, jossa hän kertoo ”Profeetta saws lähetti meidät eräälle sotaretkelle. Kun yllätimme vihollisen, voitimme heidät. Sain kiinni erään henkilön heidän joukostaan, mutta kun olin vähällä nujertaa hänet (tappaa hänet), hän sanoi ’Laa ilaaha ill Allaah’. Mutta tapoin hänet siitä huolimatta. Kun palasimme, Profeetalle saws kerrottiin teostani. Hän kysyi minulta ’Oi Usaamah! Uskalsitko tappaa hänet sen jälkeen kun hän oli sanonut Laa ilaaha ill Allaah?’ Sanoin ’Oi Allahin Lähettiläs, hän yritti vain pelastaa itsensä!’ Mutta hän vastasi ’Avasitko hänen rintansa (varmistaaksesi tämän)? Mitä sinä tulet tekemään Laa ilaaha ill Allaah:in kanssa Tuomiopäivänä?’ Ja hän jatkoi sen toistamista, kunnes toivoin, että olisin tullut muslimiksi vasta sinä päivänä.” (Bukhaari ja Muslim, useita eri versioita, mm. Bukhaari 4269)

Ja toinen heidän käyttämänsä hadiith on se, jossa Profeetta saws sanoi ”Minut on määrätty taistelemaan ihmisiä vastaan, kunnes he todistavat että Laa ilaaha ill Allaah. Kun he sanovat sen, heidän hengestään ja omaisuudestaan tulee minulle kiellettyjä, paitsi oikeutetusta syystä, ja heidän tilintekonsa on Allahin luona.” (Bukhaari, 6924)

Joten kirjoittaja osoittaa jälleen, että nämä todisteet ovat todellakin kaikki paikkansa pitäviä, mutta ne on ymmärrettävä muiden todisteiden valossa – todisteiden, jotka selvästi osoittavat että on tiettyjä tilanteita, jolloin on sallittua taistella islamia tunnustavia ihmisiä vastaan.

Joten näille tietämättömille, shikriä tekeville ihmisille tulisi sanoa: On hyvin tiedossa, että Profeetta taisteli juutalaisia vastaan ja otti heitä vangeiksi, vaikka he sanoivat Laa ilaaha ill Allaah. Myös sahaabat taistelivat Banu Haniifah-heimoa vastaan, vaikka he todistivat että Laa ilaaha ill Allaah, ja he rukoilivat, ja tunnustautuivat muslimeiksi. Samoin ne ihmiset, jotka ’Ali ibn Abi Taalib poltti, todistivat samaa asiaa.

Ja nämä tietämättömät ihmiset ovat yhtä mieltä siitä, että sellaisesta henkilöstä, joka kieltää Tuomiopäivän, tulee epäuskovainen ja hänet tulee tappaa, vaikka hän sanoisi Laa ilaaha ill Allaah; ja samoin myös sellainen, joka kieltää yhdenkin islamin peruspilareista – hänestäkin tulee epäuskovainen ja hänet tulee tappaa, vaikka hän todistaisi. Joten kuinka on mahdollista, että tästä todistuksesta ei ole hänelle hyötyä jos hän kieltää jotain toisarvoisista asioista, mutta siitä on hyötyä jos hän kieltää tawhiidin, joka on kaikkien profettojen uskonnon ydin??

Kaikki nämä esimerkit on jo annettu kumoamisena edelliselle väittämälle, joten tässä kirjoittaja mainitsee ne ainostaan ohimennen; sillä ne on jo selitetty edempänä.

Asia, josta hän haluaa huomauttaa, on se, että Profeetta saws ja sahaabat taistelivat tiettyjä kansoja vastaan, vaikka he todistivat että Laa ilaaha ill Allaah. Tämä fakta itsessään osoittaa sen, että on olemassa tiettyjä tilanteita, jolloin on luvallista taistella sellaisia ihmisiä vastaan, kuten hän jatkaa selittäen:

Mutta nämä Allahin viholliset eivät ymmärtäneet näiden hadiithien todellista merkitystä. Mitä tulee Usaaman hadiithiin, niin on ymmärrettävä että syy, miksi hän tappoi miehen, joka tunnusti islamia, on se, että hän oletti hänen ainoastaan teeskennelleen hyväksyneensä islamin suojellakseen henkeänsä ja omaisuuttaan. Mutta kun joku selvästi hyväksyy islamin, on pakollista pidättäytyä taistelemasta häntä vastaan, ellei ilmene jotain sellaista asiaa, joka on ristiriidassa tämän tunnustuksen kanssa. Ja tämän takia Allaah paljasti ”Oi te, jotka uskotte, kun matkaatte (taistellaksenne Allahin tiellä), varmentakaa (totuus) älkääkä sanoko sille, joka tervehtii teitä salaamilla ’et ole uskovainen’…” [an-Nisaa’; 94], eli varmistakaa että henkilö, jota vastaan taistelette, ei ole muslimi. Täm jae osoittaa sen, että on pakollista pidättäytyä taistelemasta sellaista henkilöä vastaan, joka julistaa olevansa muslimi, ja että varmentaminen on tarpeen. Joten, mikäli tämän tunnustuksen jälkeen hänestä tulee ilmi jotain sellaista, joka on selvässä ristiriidassa hänen islaminsa kanssa, niin hänet on tapettava. Todiste tälle on ehto ”…varmentakaa”, sillä jos häntä ei tapettaisi hänen tunnustettuaan islamia, vaikka hän tekisi mitä, niin silloin ei olisi mitään hyötyä hänen väitteensä varmentamisesta.

Syy, miksi Profeetta saws nuhteli Usaamaa, oli se, että Usaamalla ei ollut mitään syytä olla uskomatta sitä henkilöä, kun hän sanoin shahaadan. Sen tähden Profeetta saws kysyi häneltä vihaisesti ”Avasitko hänen rintansa?”, tarkoittaen, ”Kuinka sinä tiedät, että hän todisti ainoastaan pelastaakseen henkensä?”

Kun joku hyväksyy islamin, vaikka se olisi taistelukentällä, hänen vahingoittamisestaan tai tappamisestaan tulee kiellettyä, niin kauan kun hän on todella ja totuudenmukaisesti hyväksynyt islamin. Ja tämän takia Allaah Itse määrää muslimeita varmentamaan sellaisen islamin, joka antaa muslimille salaamin tervehdyksen. Joten koko pointti hänen islaminsa varmentamisessa on se, että jos jostain ulkoisista tekijöistä käy ilmi että muslimiksi tekeytyvä ei todellisuudessa ole muslimi, niin tämä määräys nostetaan hänen päältään. Meidän tapauksessamme kirjoittaja osoittaa, että vaikka jotkut hänen aikanaan olleet heimot tunnustivat islamia, niin se tosiasia, että he palvoivat avoimesti epäjumalia (kuten hautoja ja puita) ja tekivät du’a muille kuin Allahille, todisti että he eivät todellisuudessa olleet hyväksyneet todellista islamia.

Tämä ymmärrys voidaan itse asiassa saada jopa siitä samasta hadiithista, jota nämä vastaväittelijät käyttävät, missä Profeetta saws sanoi:

”Minut on määrätty taistelemaan ihmisiä vastaan, kunnes he todistavat että Laa ilaaha ill Allaah. Kun he sanovat sen, heidän hengestään ja omaisuudestaan tulee minulle kiellettyjä, paitsi oikeutetusta syystä, ja heidän tilintekonsa on Allahin luona.” (Bukhaari, 6924)

Profeetta saws sanoi, että muslimin elämä ja omaisuus ovat pyhiä, paitsi jos, ja kunnes se muslimi tekee jotain kumotakseen niiden pyhyyden. Joten esimerkiksi jos hän varastaa, hänen kätensä leikataan irti, ja jos hän juo, häntä ruoskitaan, jne. Samaten jos hän ottaa avoimesti osaa joihinkin shirk-tekoihin, hän nostaa tämän pyhyyden itsensä päältä, omista teoistaan johtuen, ja juuri tätä kirjoittaja sanoo:

Ja samoin kaikki muutkin mainitut hadiithin tulee ymmärtää samassa valossa. Joka tunnustaa islamia ja harjoittaa tawhiidia, niin tulee pakolliseksi lopettaa hänen vahingoittamisensa, paitsi jos käy ilmi jokin asia, joka on ristiriidassa hänen väitöksensä kanssa. Ja toinen todiste tälle on se, että Profeetta saws – sama henkilö, joka sanoi ”Tapoitko hänet sen jälkeen, kun hän oli sanonut Laa ilaaha ill Allaah?” ja ”Minut on määrätty taistelemaan ihmisiä vastaan, kunnes he todistavat että Laa ilaaha ill Allaah” – sanoi myös, khawaarijeja koskien: ”Missä tahansa löydätte heitä, tappakaa heidät”, ja hän sanoi ”Jos tapaisin heitä, tappaisin heidät samalla tavalla kuin ’Aad tapettiin.” Tämä tuomio annettiin siitä huolimatta, että he olivat niistä, jotka palvoivat Allahia hartaasti ja ylistivät Allahia usein. Itse asiassa sahaabat jopa tunsivat nöyryyttä heidän edessään, johtuen heidän äärimmäisestä palvonnastaan, vaikka khawaarijit oppivat sahaaboilta. Heidän tunnustuksensa Laa ilaaha ill Allaah ei hyödyttänyt heitä, eikä heidän palvontansa, tai heidän väitteensä muslimiudesta, sillä muiden asioiden kautta he näyttivät avoimesti hylkäämisensä islamilaista lakia kohtaan.

Kirjoittaja todistaa tämän seikan jälleen, mainitsemalla muita tapahtumia ja hadiitheja, jotka osoittavat sen, että on luvalista taistella sellaisia ryhmiä vastaan, jotka väittävät olevansa muslimeita, jos on olemassa todisteita joilla näyttää toteen sen, että heidän väitteensä ei ole totta. Esimerkiksi Profeetta saws itse määräsi muslimeita tappamaan khawaarij-nimellä tunnetun ryhmän. Tämä oli ensimmäinen sekti, joka irtautui muslimien uskomuksista, ja vaikka he ilmestyivät vasta Profeetan saws kuoleman jälkeen, hän saws varoitti muslimeita heistä ja kuvaili heitä useissa hadiitheissa. Hän mainitsi, että jopa sahaabat tunsivat itsensä nöyriksi katsoessaan heitä, sillä khawaarijit olivat äärimmäisiä fanaatikkoja palvonnassaan. He rukoilivat tuntikausia, paastosivat säännöllisesti ja resitoivat jatkuvasti Koraania. Joten ulkoisesti näytti siltä, että he olivat vielä harjoittavempia kuin sahaabat. Mutta kuitenkin, heidän äärimmäisistä, harhaoppisista uskomuksistaan johtuen he julistivat suurimman osan Profeetan saws kumppaneista epäuskovaisiksi ja pitivät heidän tappamistaan luvallisena. Joten, kun khawaarijit ylittivät Pyhän lain rajat, ’Ali ibn Abi Taalib itse otti osaa hyökkäyksiin heitä vastaan, ja seuralaiset taistelivat heitä vastaan Nhrawaanin taistelussa, tappaen suurimman osan heistä.

Joten tässä huomaamme että khawaarijien väitteet siitä, että he olivat muslimeita, sekä heidän äärimmäinen Allahin palvontansa, eivät estäneet sahaaboja taistelemasta heitä vastaan. Ja tämä johtui siitä, että he ylittivät sharii’an rajat sekä tappoivat viattomia ihmisiä. Joten kun he ylittivät ne rajat, jotka Pyhä laki on asettanut, heidän henkiensä ja omaisuutensa pyhyys poistui. Ja näin on myös sellaisten ryhmien kohdalla, jotka avoimesti palvovat muita kuin Allahia, sillä heidän muslimius-väitteillään ei ole mitään painoarvoa heidän ollessaan osallisina sellaisessa räikeässä shirkissä.

Kaksi kirjoittajan mainitsemaan hadiithia ovat molemmat sekä al-Bukhaarin että Muslimin kertomia. Ensimmäisessä, ’Alin kertomassa hadiithissa lukee

”Kohti aikojen loppua tulee ilmestymään ryhmä ihmisiä, jotka ovat nuoria iältään, hölmöjä älyltään. He näyttävät puhuvan parasta puhetta, mitä ikinä on kuultu. Mutta he tulevat menemään läpi uskonnosta kuin nuoli kohteestaan. Usko (imaan) ei tule menemään heidän kurkkujaan edemmäs. Joten missä tahansa löydätte heitä, tappakaa heidät., sillä jokaiselle joka tappaa heitä, tulee olemaan palkkio Tuomiopäivänä.” (Bukhaari, 3611; Muslim, 1066)

Toisessa kerronnassa heistä kuvaillaan, että

”…he tulevat tappamaan islamin ihmisiä, mutta jättävät ihmiset, jotka palvovat epäjumalia. Jos tapaisin heitä, tappaisin heidät samalla tavalla kuin ’Aad tapettiin.” (Bukhaari, 3644; Muslim, 1060)

Yksi hyöty, mikä tästä voidaan johtaa, on se, että kirjoittaja selkeästi vapauttaa itsensä khawaarijien uskomuksista sekä puolustaa sahaabojen päätöstä taistella heitä vastaan. Tämä itsessään on selvä todiste sille, että kirjoittaja ei pitänyt itseään yhtenä khawaarijeista – ja kuinka hän voisikaan, kun hänen koko kutsunsa oli sama kuin Profeetan saws kumppaneiden? Ja siltikin, kenties suurin herjaus, jota häntä ja hänen seuraajiaan kohtaan syytettiin, oli se, että he olisivat osa khawaarijeja. Todellisuudessa, kuka tahansa, joka tekee sellaisen väitöksen, on tietämätön khawaarijien todellisista uskomuksista, sekä kirjoittajan opetuksista.

Toinen hyödyllinen tieto on se, että vaikka joku palvoo Allahia, se ei tarkoita, että kaikki mitä hän sanoo tai tekee olisi oikein. Yksi vakuuttavimmista todistesta, joita tawhiidin vastustajat esittävät (edellä oleva 10. väittämä), on se, että nämä pyhimyksiä ja hautoja palvovat ihmiset ovat ’hurskaita’ ihmisiä, jotka rukoilevat jatkuvasti, paastoavat, lukevat Koraania ja tekevät monia hyviä tekoja. Joten he kysyvät, kuinka sellaisia ihmisiä voidaan pitää epäuskovaisina? Vastaus on, että jopa khawaarijit olivat hartaita Allahin palvojia. He rukoilivat, paastosivat ja lukivat Koraania enemmän kuin Profeetan saws kumppanit. Mutta silti he harhautuivat islamin uskonnosta, kuten Profeetta saws sanoi,

”…he tulevat menemään läpi uskonnosta kuin nuoli kohteestaan. Usko (imaan) ei tule menemään heidän kurkkujaan edemmäs.” (Bukhaari, 3611; Muslim, 1066)

Todiste sille, että joku henkilö on oikealla tiellä, ei tule hänen tekemänsä palvonnan määrästä, vaan se tulee hänen Koraanin ja sunnan noudattamisestaan.

Ja toinen todiste on juuri mainittu tosiasia juutalaisia vastaan taistelemisesta, ja että seuralaiset taistelivat Banu Haniifaa vastaan. Ja lisäksi Profeetta saws halusi hyökätä Banu al-Mustaliqia vastaan kun eräs henkilö kertoi hänelle, että he kieltäytyivät maksamasta zakaatia, kunnes Allaah paljasti ”Oi te, jotka uskotte! Jos faasiq (pahantekijä) tuo teille uutisen, vahvistakaa se…” [al-Hujuraat; 6], joten saatiin selville, että tämä henkilö oli valehdellut heitä vastaan. Joten kaikki nämä todisteet osoittavat että se, mitä Profeetta saws aikoi näissä hadiitheissa, on edellä annettu selitys.

Tässä kirjoittaja antaa kolme lisäesimerkkiä todistamaan pointtiaan.

Mitä tulee kahteen ensimmäiseen, niin ne on jo annettu yllä, siis että Profeetta saws taisteli juutalaisia vastaan vaikka he uskoivat että Laa ilaaha ill Allaah. Mutta koska he kielsivät Profeetan saws profettuuden, heidän todistuksellaan ei ollut mitään arvoa. Ja myös sahaabat taistelivat Banu Haniifaa vastaan, sillä he uskoivat Musailimah Valehtelijan profettuuteen. Tämä heidän uskomuksensa teki tyhjäksi heidän väitteensä muslimiudesta.

Kolmas esimerkki liittyy tarinaan Banu al-Mustaliq-heimosta. Profeetta saws lähetti lähettilään keräämään zakaatia Banu al-Mustaliqilta, mutta tämä lähettiläs palasi valheellisen tarinan kanssa ja väitti, että häntä oli estetty keräämästä zakaatia, ja että he olivat yrittäneet tappaa hänet. Toimien tämän väärennetyn kertomuksen mukaan, Profeetta saws määräsi kumppaneitaa hyökkäämään heitä kohtaan, sillä kieltäytyminen zakaatin maksamisesta islamilaiselle valtiolle on petosta. Mutta silloin saatiin selville, että lähettiläs ei ollut kertonut totuutta, ja että hän ei ollut edes saapunut Banu Mustaliqin luokse. Tämän tapahtuman takia Allaah paljasti

”Oi te, jotka uskotte! Jos faasiq (pahantekijä) tuo teille uutisen, vahvistakaa se, jotta ette vahingoittaisi jotain kansaa tietämättömyydessänne, ja sitten kadu sitä, mitä olette tehneet.” [al-Hujuraat; 6]

Tässä jakeessa Allaah ohjeistaa uskovaisia vahvistamaan kaiken saamansa tiedon, ennen kuin he ryhtyvät joihinkin tärkeisiin toimiin. (Ks. Tafsiir at-Tabari 14/182)

Asian ydin tässä on se, että Profeetta saws järjesti hyökkäyksen Banu Mustaliqia vastaan, ilmentäen näin sitä, että heidän henkiensä ja omaisuutensa pyhyys oli poistunut johtuen teoista, joita heidän virheellisesti uskottiin tehneen.

Tämä osoittaa selkeästi sen, että sellaiset hadiithit, jotka mainitsevat sellaisen henkilön loukkaamattomuuden, joka sanoo Laa ilaaha ill Allaah, on ymmärrettävä muiden hadiithien valossa. Joten on kiellettyä tehdä vahinkoa tai hyökätä mitään islamia tunnustavaa ryhmää kohtaan, kunnes on olemassa selkeitä todisteita siitä, että he ovat pettäneet väitteensä. Se ei ole välttämätöntä, että he itse asiassa sanovat etteivät he ole muslimeita, sillä khawaarijit, Banu Haniifah sekä Banu Mustaliq väittivät kaikki olevansa muslimeita. Mitä vaaditaan, jotta tämä loukkaamattomuus poistuisi, on se, että he uskovat tai tekevät jotain sellaista, joka uhmaa heidän väitöstään islamista. Ja ilman epäilystäkään, hautojen palvominen ja shirkin tekeminen pyhimysten kanssa ovat tekoja, jotka selkeästi menevät islamin opetuksia vastaan.

Advertisements