Al-Haafidh ibn Hajar Al-Asqalani tiivisti ne ehdot, joiden mukaan on sallittua toimia heikon hadiithin mukaan. Ne ovat seuraavat:

1 – Se ei saa olla erittäin heikko, ja sellaisen hadiithin mukaan ei ole sallittua toimia, joka on kerrottu ainoastaan yhden valehtelijan toimesta, tai valehtelusta syytettyjen toimesta, tai sellaisen, jonka virheet ovat vakavia.

2 – Sen tulee olla sellainen, joka mainitsee sellaisen hyvän teon, jolle on olemassa perusteet sharii’assa.

3 – Kun joku toimii sen mukaan, hän ei saa uskoa, että kyseinen teko on hyvin perusteltu, vaan hänen on tehtävä se varovaisuudella ja varauksella.

Heikon hadiithin mukaan toimiminen ei tarkoita sitä, että uskomme jonkin palvonnanteon olevan mustahabb (pidetty, suositeltava) ainoastaan siksi, että sitä koskien on kerrottu heikko hadiith. Yksikään oppinut ei ole sanonut sellaista -kuten tulemme näkemään Ibn Taimiyyan sanoista jäljempänä-, vaan se tarkoittaa sitä, että mikäli on todistettu tietyn palvonnanteon olevan mustahabb sen takia, että on olemassa vankkoja sharii’allisia todisteita -kuten esimerkiksi qiyaam al-laylin tapauksessa-, ja sitten löydämme heikon hadiithin joka puhuu qiyaam al-laylin hyveistä, niin silloin -tässä tapauksessa- ei ole mitään väärää tämän heikon hadiithin mukaan toimimisessa. Mitä tarkoitetaan sen mukaan toimimisella, on sen kertominen rohkaistakseen ihmisiä tämän palvonnanteon tekemiseen (esim. qiyaam al-laylin), siinä toivossa että se, joka tekee niin, ansaitsee siinä heikossa hadiithissa mainitun palkkion, sillä tässä tapauksessa heikon hadiithin mukaan toimiminen ei johda minkään sharii’assa kielletyn asian tekemiseen; kuten esimerkiksi väittää jonkin sellaisen teon olevan mustahabb, jota ei ole todistettu sharii’assa. Vaan sen sijaan jos hän ansaitsee tämän palkkion, niin se on hyvä, ja muutoin, mitään vahinkoa ei ole tapahtunut.

Shaikh al-Islaam Ibn Taymiyyah, olkoon Allaah hänelle armollinen, sanoi Majmuu’ al-Fataawassa, 1/250:

”Islamissa ei ole sallittua nojata heikkoihin hadiitheihin, jotka eivät ole sahiih eikä hasan, mutta Ahmad ibn Hanbal sekä jotkut muut oppineet pitivät sallittuna kertoa sellaisia, oikeamielisiä tekoja koskevia kerrontoja, joita ei tietetysti ole todistettu -niin kauan kuin niiden ei tiedetä olevan valheita-, sillä perusteella, että mikäli jonkin teon tiedetään sharii’allisten todisteiden kautta olevan määrätty islamissa, ja on olemassa hadiith jota ei tiedetä valheelliseksi, niin on mahdollista että siinä heikossa hadiithissa mainittu palkkio saattaa olla todellinen. Kukaan imaameista ei ole sanonut että on luvallista pitää jotain asiaa pakollisena tai mustahabbina heikon hadiithin perusteella; joka sanoo niin, menee oppineiden yhtämielisyyttä vastaan. On luvallista kertoa sellaisia kerrontoja joiden ei tiedetä olevan valheita, rohkaistakseen ja varoittaakseen ihmisiä, mutta koskien ainoastaan sellaisia asioita, joista tiedetään että Allaah on rohkaissut niiden tekemiseen tai varoittanut niistä, perustuen muihin todisteisiin, joiden kertojien asema ei ole tietämätön.”

Abu Bakr ibn al-‘Arabi sanoi että heikon hadiithin mukaan toimiminen ei ole lainkaan sallittua, olipa se sitten hyveellistä tekoa tai jotain muuta koskien. Ks. Tadriib ar-Raawi, 1/252.

Tämä on myös al-Albaanin suosima näkemyys. Ks.  Sahiih al-Targhiib wa’t-Tarhiib, 1/47-67.

Profeetalta saws todistetut sahiih-kerronnat tarjoavat meille riittävät todisteet, joten meillä ei ole mitään tarvetta toimia heikkojen hadiithien pohjalta.

Advertisements