Sydämesi on palvontasi pilari
’Abdullaah ’Azzaam

“…Sydän on se kone, joka ajaa kaikkia palvonnantekoja. Se on se, mikä liikuttaa koko vartaloa! Niin kauan kuin sydän on elossa, jäsenet tulevat olemaan eläviä ja sielu tulee avaamaan itsensä palvonnalle. Mutta jos sydämestä tulee sairastunut, niin palvonnasta tulee sielulle liian raskasta, johtaen sen lopulta vastustamaan ja inhoamaan – ja etsimme Allahista suojaa tältä – palvontaa. Tästä johtuen Allaah, Ylistetty olkoon Hän, sanoi rukousta koskien: {“…ja totisesti se on raskasta paitsi niille, jotka ovat nöyriä…” } [al-Baqarah; 45]

Rukous on raskas, sillä ihmisen kädet ja jalat eivät ole ne, jotka nousevat ylös rukousta varten. Mikä nousevat ylös rukousta varten, ovat sydän ja sielu.

{“Totisesti tekopyhät pyrkivät petkuttamaan Allahia, mutta se on Hän, joka petkuttaa heitä. Ja kun he nousevat ylös rukoukseen, he nousevat laiskoina ja ihmisten nähtäviksi, eivätkä muista Allahia kuin vähän.”} [an-Nisa’; 142]

Tästä johtuen, se on sydän, joka nousee ylös palvontaa varten. Jäsenet ovat ainoastaan sydämen orjia, jotka toteuttavat sen mitä se heille määrää. Jos sydän on elävä, niin sielu tulee olemaan elävä, ja palvonnasta tulee rakastettua ja suloistettua sydämille ja sieluille, ja ne avautuvat sille.

Mutta jos sydämestä tulee sairastunut, niin palvonnasta tulee sille liian raskasta. Sydän on kuin ruuansulatusjärjestelmä: juuri nyt kaikkein rakastetuin asia sinulle on liha. Mutta jos saat haavan jonnekin ruuansulatysjärjestelmääsi, niin silloin lihasta – rasvoineen ja öljyineen – tulee sille kaikkein vihatuin asia, sillä se on sairas. Myös makeiset ovat jotain sellaista, jotka ovat sielulle rakkaita. Esimerkiksi jos paastoaisit juuri nyt ja rikkoisit paastosi joillain jälkiruuilla, niin sielusi tulisi tyydytetyksi siitä, eikö niin? Mutta jos joku sairastuisi sokeritautiin, niin hän ei pystyisi kestämään näitä ruokia, vaikka ne olivat hänelle rakastettuja.

Sydän on tällainen: sen on oltava vahva jotta se pystyy kestämään palvontaa joka on vahvaa. Mitä vahvemmaksi sydämesi tulee, niin heitä sen päälle niin paljon palvontaa kuin haluat. Sinä nousisit ylös yöllä, ja vaalisit tätä rukousta ja pitäisit unta vihollisena:

{“Heidän kylkensä hylkäävät heidän sänkynsä kutsuakseen Herraansa peläten ja toivoen…”} [as-Sajdah; 16]

Hän alkaa hylätä sen, sillä hänen ja hänen sänkynsä välille kehittyy vihamielisyys. Hän rukoilee imaamin takana ja sanoo itselleen ’Kunpa vain hän pidentäisi rukousta,’ jotta hän lisääntyisi avautumisessaan tälle palvonnalle, ja maistamisessaan sen makeudelle.

Silloin tällöin minulla oli tapanani johtaa tavallista rukousta kun takanani oli ihmisiä, ja pidentää rukousta. Nuoret tulivat sitten luokseni ja sanoivat (hadiithin) “Joka johtaa ihmisiä rukouksessa, hänen tulisi päästää heidät helpolla.” – nuoret! Ja takanani oli vanha mies, joka oli 90 ja 100 ikävuoden välillä – hänen kasvonsa olivat täynnä valoa – ja hän sanoi minulle: ’Jatka rukouksen pidentämistä äläkä vastaa heille.’ 90-vuotias mies joka saa iloa pitkästä rukouksesta, ja 20-vuotias nuorukainen joka luultavasti harrastaa karatea ja judoa, ei pysty kestämään sitä samaa rukousta.

Miksi?

Jos hän menisi jalkapallokentälle ja kuluttaisi kaksi tuntia pelaten siellä tylsistymättä, niin miksi hän tylsistyisi kuunnellessaan Koraania viiden minuutin ajan? Lyhyen ja pitkän rukouksen välinen ero on ainoastaan viisi minuuttia, joten miksi hän tulee tylsistyneeksi näistä viidestä minuutista Koraania, mutta hän ei tule tylsistyneeksi kahdesta tunnista jalkapalloa? Miksi hän ei tylsisty kahden tunnin seisomisesta tuijottaen pumpattua nahkapalaa, hänen sydämensä kiinni siinä?

Koska se, mikä nousee ylös rukoilemaan, on sydän, ja se, joka nousee ylös urheilua varten, on pelkkä vartalo ja lihakset.”

[‘at-Tarbiyah al-Jihadiyyah wal-Bina”; 1/220]

Advertisements