”Sufiyaan Ath-Thawri kirjoitti ’Ubaad ibn ’Ubaadille kirjeessään: ”Suojele itseäsi johtajilta välttääksesi heidän kanssaan lähentymistä tai heidän kanssaan sekoittumista missään asiassa. Ja suojele itseäsi siltä että sinulle ehdotettaisiin että toimit välittäjänä (heidän edessään) auttaaksesi jotakuta jota kohtaan on tehty vääryyttä, tai estääksesi vääryyttä, sillä se on Ibliisin petoksesta. Ja totisesti, ainoastaan kieroutuneet lukijat (quraa’, ts. oppineet) ottavat tämän tikapuiksi.” (Siyaar A’laam An-Nubalaa’ 13/586; Jaami’ Bayaan Al-’Ilmi wa Fadlih 1/179)

Joten katso Sufiyaania, kuinka hän, olkoon Allaah hänelle armollinen, kuvailee sen asian, jota nykypäivän kutsujat (du’aat, ts. islamiin kutsujat) kutsuvat da’wan hyödyiksi, olevan ”…Ibliisin petoksesta.” Ja hän ei sanonut seuralaiselleen, kuten tämän ajan kutsujat, jotka haaskaavat elämänsä etsien da’wan hyötyjä ja tukien uskontoa sen vihollisten ja sitä vastaan sotivien kautta, sanovat: ”Ei, oi veljeni! Vahvista läsnäolosi ja lähenny heitä toivoen että saattaisit saavuttaa viran tai paikan ministerien neuvostossa tai kansakunnan neuvostossa. Ja toivottavasti voit vähentää sortoa (dhulm) ja hyödyttää veljiäsi. Äläkä jätä sitä paikkaa tottelemattomien tai kierojen ihmisten takia, saadaksesi siitä kaiken hyödyn irti. Ja… Ja….” Vaan hän kuvaili sen olevan tikkaat tähän maalliseen elämään kieroutuneiden lukijoiden (oppineiden) luona. Ja jos tämä oli hänen aikanaan, niin entä meidän aikanamme?

Eräs henkilö sanoi minulle joskus ”Jos haluat tietää, kuinka joku antaa fatwoja, niin katso kuinka hän elää.”

Nykypäivänä nämä sanat eivät voisi olla lähempänä totuutta. Jos näet jonkun oppineen ottavan valtiolta muhkean tilipussin joka kuukausi, asuvan ökyhuvilassa, ajavan luksusautoa ja näkyvän säännöllisesti sanomalehtien kannessa hymysuin yhteiskuvassa hallitsijoiden kanssa sekä olevan heihin läheisissä väliessä, niin tiedä, että häneen ei voi luottaa. Hän on myynyt uskontonsa tämän maailman mainetta ja mammonaa vastaan, ja hänen fatwansa ovat sitä mistä hänelle eniten maksetaan. Ja jos kuulet jonkun nykyhallituksen – erityisesti kaafir-maan hallituksen – kehuvan jotakuta oppinutta vuolaasti, niin tiedä, että hänessä ja hänen esittämässään islamissa on pakko olla jotain mätää.

Imaam Al-Bukhaarin suhde oman aikansa hallitsijoihin ja kuvernööreihin

Imaam Bukhaarin suhteen hänen aikansa hallitsijoihin ja kuvernööreihin voi tiivistää yhteen lauseeseen: Hän vältti heitä kuin ruttoa. Hänen mielessään hallitseva eliitti edusti maallisuutta ja ahneutta, mistä johtuen hän pysyi näistä loitolla koko elämänsä ajan. Olemme tähän mennessä puhuneet kahdesti sen miehen tarinasta, joka oli Imaam Bukhaarille velkaa 25 000 dinaaria. Jotkut ystävät vetosivat Bukhaariin jotta hän menisi Abu Salamah Al-Kashhaanin, erään kuvernöörin, luokse, pyytäen häntä kirjoittamaan kirjeen Khawaarizmin kuvernöörille, pyytäen häntä pidättämään tämän velallisen, joka piilotteli hänen alueellaan. Imaam Bukhaari vastasi ystäviensä pyyntöön sanomalla: ”Jos otan heiltä sellaisen kirjeen, he tulevat haluamaan jotain vastineeksi, ja minä tule myymään uskontoani pelkän maallisen omaisuuteni säälittävällä hinnalla.”

On kerrottu että Imaam Al-Bukhaari sanoi: ”Hallitsiojoiden seurassa oleminen johtaa tiedon halventamiseen, ja heidän luokseen meneminen on vahingollista (henkilön) uskonnolle.” (Siyaar A’laam An-Nubalaa’ 12/406-407)

Bakr ibn Muniir kertoi että Khaalid ibn Ahmad Ad-Duhalii, Bukhaaran kuvernööri, kirjoitti kerran Muhammad ibn Ismaa’iil Al-Bukhaarille (ts. Imaam Bukhaarille) pyytäen häneltä ”Tuo minulle Al-Jaami’ (hänen hadiith-kirjansa), At-Taariikh (hänen historiankirjansa), sekä muita kirjoittamiasi teoksia jotta voin kuulla ne sinulta.”

Imaam Bukhaari antoi Khaalidin lähettiläälle seuraavan vastauksen: ”Minä en tule halventamaan tietoa, enkä tule kantamaan sitä ihmisten oville. Jos tarvitset jotain siitä tiedosta mitä minulla on, niin tule minun moskeijalleni tai minun kotiini. Jos sen tekeminen ei miellytä sinua, niin sinä olet johtaja, ja sinä voit estää minua istumasta ja opettamasta muita; sillä tavalla minulla tulee olemaan syy Allahin kanssa Tuomiopäivänä. Minä en salaa tietoa, sillä Profeetta saws sanoi: ’Se, jolta kysytään tiedosta ja hän salaa sen, hänelle tullaan laittamaan (suuhun) tulesta olevat suitset.’”

[Salaahuddiin ’Ali ’Abdul-Mawjuud, The Biography of Imaam Bukhaarii, s. 142-144]

Imaam Ahmadin suhtautumisesta hallitsijoihin

Hän ei ikinä hyväksynyt rahaa miltään kuvernööriltä tai hallitsijalta, johtuen hänen hurskaudestaan. Kun Al-Mutawakkil (kalifi) lähetti hänelle 10 000 dirhamia erään kamariherransa mukana, kamariherra sanoi hänelle: ”Hän lähettää sinulle rauhan tervehdyksiä ja käskee sinua käyttämään tämän (summan).” Mutta hän kieltäytyi hyväksymästä sitä. Kamariherra sanoi hänelle: ”Oi Abu ’Abdullaah! Pelkään että sinun kieltäytymisesi tulee aiheuttamaan vihamielisyyttä sinun ja hänen välilleen, joten on sinun etusi mukaista hyväksyä se.” Ja hän jätti sen hänen luokseen ja lähti. Sitten yön lopussa Imaam Ahmad kutsui perheensä, veljenpoikansa ja elatettavansa ja sanoi: ”En ole nukkunut tänä yönä tämän rahan takia.” Joten he istuivat hänen kanssaan ja he kirjoittivat kaikkien tarpeessa olevien nimet hadiithien seuraajien sekä muiden Baghdadin ja Al-Basran asukkaiden joukosta, ja aamulla hän jakoi sen ihmisten kesken 50, 100 ja 200 dirhamin osissa, jättämättä jäljelle yhtäkään dirhamia. Niiden joukossa, joille hän antoi, olivat Abu Kuraib ja Abu Sa’iid Al-Ashajj. Hän antoi pois pussin, jossa ne tulivat, eikä hän antanut mitään siitä perheelleen vaikka he olivat mitä suurimmassa ahdingossa ja kipeimmässä tarpeessa…. (Al-Bidaayah Wan-Nihaayah 14/414)

Kun Kalifi Al-Mutawakkil kutsui hänet armeijan luokse puhuttelemaan ihmisiä, hänelle ja hänen kanssaan olleille tarjottiin mitä maittavinta ruokaa, mutta hän kieltäytyi syömästä sitä, huolimatta siitä tosiasiasta että hän oli sairas, sillä hän ei halunut nauttia (mitään) sulttaanin omaisuudesta.

”Minun isäni pysyi armeijan joukossa Kalifin – Al-Mutawakkilin – läsnäollessa kuudenkymmenen päivän ajan, syömättä siitä mitään muuta kuin neljäsosa-kourallisen sawiiqia (eräänlaista vehnästä tai ohrasta valmistettua puuroa), rikkoen sillä paastonsa ainoastaan joka kolmas päivä, istuen matolla, joka oli tehty punotuista palmunlehdistä; ja hän jatkoi tätä kunnes hän palasi kotiin, eikä hänen terveytensä ei palanut hänelle kuin vasta kuuden kuukauden kuluttua.” (Al-Bidaayah Wan-Nihaayah 14/388)

Al-Baihaqi sanoi: ”Kalifi lähetti monia asioita hänen pöytäänsä, mutta Ahmad ei ottanut niistä mitään.” (sama kuin yllä)

Eräässä tilanteessa Kalifi Al-Ma’muun lähetti hieman kultaa jaettavaksi hadiith-oppineiden kesken, ja heistä ei ollut yhtäkään joka ei olisi ottanut siitä, paitsi Ahmad ibn Hanbal, joka kieltäytyi siitä. (sama kuin yllä)

On myös kerrottu että hän (Imaam Ahmad) oli kerran kolme päivää ilman ruokaa, joten hän lähetti viestin eräälle ystävälleen, pyytäen jos hän voisi lainata häneltä hieman jauhoja. Tässä talossa he käsittivät hänen suuren tarpeensa ruualle, joten he leipoivat äkkiä leipää, ja kun se laitettiin hänen eteensä, hän sanoi: ”Kuinka te tiesitte? Leivoitte tämän niin nopeasti.” He sanoivat: ”Saviuuni Saalihin (Imaam Ahmadin pojan) kotona oli lämmitettynä, joten leivoimme tämän sinulle nopeasti.” Hän sanoi: ”Ottakaa se.” Eikä hän ottanut siitä mitään, mutta määräsi että hänen ovensa tulee sulkea Saalihin talon asukkailta.

Al-Baihaqi sanoi että tämä johtui siitä, että Saalih oli ottanut apurahan Al-Mutawakkil ’Alallaahilta (kalifilta). (Hilyah Al-Awliyaa’ 9/177; Al-Bidaayah Wan-Nihaayah 14/388)

On kerrottu Ash-Shaafi’ilta, että hän sanoi Ar-Rashiidille: ”Jemen tarvitsee tuomarin.” Hän sanoi: ”Valitse mies, ja me nimitämme hänet siihen (virkaan).” Joten Ash-Shaafi’i sanoi Ahmad ibn Hanbalille, joka oli käymässä hänen luonaan monen tiedon etsijän kanssa: ”Etkö hyväksyisi tuomarin (virkaa) Jemenissä?” Mutta hän kieltäytyi kiivaasti hyväksymästä sitä, sanoen: ”Vierailen luonasi ainoastaan sen tiedon (hankkimisen) takia, joka saa minut pidättäytymään tämän maailman elämästä. Määräätkö minut hyväksymään tuomarin paikan? Jos (sinulla) ei olisi tietoa, en puhuisi sinulle tämän päivän jälkeen.” (Al-Bidaayah Wan-Nihaayah 14/386; Al-Baihaqin Manaaqib Ash-Shaafi’i)

On myös kerrottu että hän ei suostunut rukoilemaan setänsä Ishaaq ibn Hanbalin eikä (omien) poikiensa takana, eikä hän myöskään puhunut heille, sillä he olivat ottaneet apurahan Sulttaanilta. (sama kuin yllä, sekä Hilyah Al-Awliyaa’ 9/176, jossa oli jotain saman kaltaista)

[Salaahuddiin ’Ali ’Abdul-Mawjuud, The Biogparhy of Imaam Ahmad ibn Hanbal, s. 80-85]

Mainokset