Du’aa muille kuin Allahille on shirkiä

Lue ensin aihe Mitä du’aa on?

Siitä, mitä on edeltänyt, on selvää, että du’aan voi ohjata ainoastaan Allahia kohtaan.

”Sano: ’Totisesti teen du’aa vain Herralleni, enkä liitä ketään Hänen vertaisekseen.” [Al-Jinn 72:20]

Du’aan tekeminen muille kuin Allahille on puhdasta shirkiä, joka on se ainoa synti, mitä Allaah ei tule antamaan anteeksi.

Tämä johtuu siitä tosiasiasta että se, joka tekee du’aa muulle kuin Allahille, tulee tosiasiassa liittäneeksi luotuun objektiin sellaisia piirteitä ja ominaisuuksia, joita ainoastaan Allahilla on.

… Allaah kuvailee kaikkia muita kohteita, joille tehdään du’aa, seuraavassa jakeessa:

”Jos kutsutte heitä, he eivät kuule kutsuanne, ja vaikka he kuulisivat, (niin) he eivät voisi vastata teille. Ja Tuomiopäivänä he tulevat hylkäämään teidän shirkinne. Ja kukaan ei voi kertoa sinulle kuten (Hän, joka on) Kaikesta tietävä.” [Faatir 35:14]

Joten se kohde, jota kutsutaan Allahin rinnalla, olipa se sitten epäjumala tai kuollut pyhimys, ei voi alkujaankaan kuulla sellaisia kutsuja. Heillä ei ole sitä täydellistä ominaisuutta, mikä Kaiken kuulevalla on, ja vaikka he ovat elossa [haudan elämän edellyttämällä tavalla] ja heillä on kuuloaisti, niin tämä aisti on erittäin rajoittunut, sillä he pystyvät kuulemaan ainoastaan hyvin lyhen etäisyyden päästä mikäli ääni on tarpeeksi kova. Voidaanko sellaista rajoittunutta kuuloa verrata millään tavalla Kaikkikuulevan ominaisuuksiin? Allaah sanoo sitten, että vaikka he pystyisivät kuulemaan sellaiset kutsut, niin he eivät kykenisi vastaamaan niihin. Sillä näillä kohteilla ei yksinkertaisesti ole voimaa tai kykyä vastata mihinkään pyyntöihin. Allaah kuvailee näitä palvottuja kohteita sanoen:

”Hän kutsuu Allahin lisäksi sellaista, mikä ei vahingoita eikä hyödytä häntä. Se vasta on kauaksi mennyt harhautuminen. Hän kutsuu sellaista, jonka vahinko on lähempänä kuin hänen hyötynsä: totisesti mikä surkea mawlaa (liittolainen, suojelija) ja mikä surkea ystävä!” [Al-Hajj 22:12-13]

Joten henkilö, joka kutsuu jotain muuta kohdetta kuin Allahia, kutsuu todellisuudessa jotain sellaista joka ei voi vahingoittaa eikä hyödyttää häntä tässä maailmassa. Vaikka nämä objektiti eivät itsessään voi aiheuttaa mitään vahinkoa, niin kutsumalla heitä Allahin asemesta, tämä henkilö tuo itse itselleen vahinkoa tekemällä shirkiä, joten mikä typerä teko se onkaan! Kuten Allaah sanoo:

”Ja kuka onkaan enemmän harhassa kuin se, joka kutsuu Allahin asemesta sellaista, joka ei kykene vastaamaan hänelle Ylösnousemuksen päivään asti, ja he ovat (vieläpä) tietämättömiä heidän kutsustaan!” [Al-Ahqaaf 46:5]

Se objekti, jota kutsutaan Allahin asemesta, ei ole edes tietoinen siitä että sitä kutsutaan, ja vaikka sille tehtäisi du’aa Tuomiopäivään asti, mitään ei tapahtuisi!

Itse asiassa, katso sitä esimerkkiä, jonka Allaah on antanut sellaisesta, joka kutsuu muuta kuin Allahia:

”Sano: ’Kutsuisimmeko Allahin asemesta sellaista, joka ei hyödytä meitä eikä vahingoita meitä, ja kääntyisimme kannoillamme sen jälkeen kun Allaah on johdattanut meidät? Kuin sellainen, jonka Shayaatiin ovat saaneet harhaan (vaeltelemaan) ympäri maata hämmentyneenä, (ja) hänellä on ystävä joka kutsuu häntä (sanoen) ”Tule luoksemme”?’ Sano: ’Totisesti Allahin johdatus on ainoa johdatus, ja meidät on määrätty alistumaan Luomakunnan Herralle.’” [Al-An’aam 6:71]

Joten tästä on selvää että kuka tahansa, joka tekee du’aa muulle kuin Allahille, on tehnyt suurta shirkiä – itse asiassa kaikkein suurinta shirkin muotoa!

”Ja joka kutsuu Allahin rinnalla toista palvonnankohdetta, eikä hänellä ole siihen mitään todisteita, niin totisesti hänen tilintekonsa on vain hänen Herransa luona. Totisesti epäuskovaiset eivät tule menestymään.” [Al-Mu’minuun 23:117]

Se on merkityksetöntä, mitä tekosyitä tai vääristeltyä logiikkaa ne, jotka tekevät du’aa muulle kuin Allahille, käyttävät oikeuttaakseen shirkinsä, sillä jonkin teon todellisuus ei muutu sille keksityistä (uusista) nimistä. Joten näet joidenkin heistä sanovan että he ainoastaan kutsuvat ’pyhiä’ ihmisiä, kun taas toiset käyttävät shafaa’an (välittäjänä toimimisen) käsitettä oikeuttamaan shirkiään. Ja toiset vääristelevät tabarrukin (siunausten tavoitteleminen joltain kohteelta) merkityksen, kun taas toiset käyttävät tawassulin (keinon tavoitteleminen Allahia lähentyäkseen) käsitettä. Mitä tahansa keinoa (kyseinen) henkilö yrittääkään käyttää, niin sen tosiasian tulisi olla jokaiselle selvä, että kuolleen ihmisen, tai enkelin, tai profeetan tai kiven tai kallion kutsuminen on shirkin ydin, mitä koskien muslimien keskuudessa ei ole mitään mielipide-eroa. Tämänlainen shirk on kaikkein pahinta, sillä se on kaikkein suurimman palvonnanteon osoittamista muulle kuin Allahille. Henkilö, joka tekee tämäntyyppistä shirkiä, on poistanut itsensä islamin piiristä, ja tämä hänen tekonsa ei eroa mitenkään epäjumalalle polvistumisesta. [Abu Zaid, s. 248]

… Joten he kutsuvat näitä ’hurskaita’ pyhimyksiä, uskoen että näillä pyhimyksillä on voima vastata heidän du’aahansa, tai että heillä on oikeus Allahin päälle että Allaah vastaa heidän rukouksiinsa.

… Samoin jotkut myös käyttävät näitä kuolleita ’pyhimyksiä’ välittäjinä itsensä ja Allahin välillä luullen, että käyttämällä näitä ihmisiä välikäsinä, heidän du’aallaan on korkeampi mahdollisuus tulla hyväksytyksi Allahin luona. Tämä heidän tekonsa perustuu heidän omaan tietämättömyyteensä, sillä arabit Profeetan saws aikana palvoivat epäjumaliaan tismalleen samalla tekosyyllä – että he yrittivät ainoastaan päästä lähemmäksi Allahia – ja silti, tästä tekosyystä huolimatta, Allaah piti heidän tekoaan shirkinä. Syy tälle on se, että tahwiidin puhdas käsitys islamissa ei salli mitään välikäsiä ihmisen ja Allahin välille kun on kyse Allahin palvomisesta. Palvonta on oikeus, joka kuuluu ainoastaan Allahille, ja on shirkiä osoittaa mitään palvonnantekoja muille kuin Allahille.

Tiivistettynä, du’aa on yksi suurimmista palvonnan muodoista, ja sen tähden du’aan tekeminen muille kuin Allahille on shirkin ydin. Eikä ole mitään eroa tehdä du’aa profeetalle, enkelille tai hurskaalle ihmiselle, tai haudalle, tähdelle, kalliolle tai kivelle; kaikki nämä ovat luotuja kohteita, eikä niitä voi verrata millään tavalla Allahiin. Samoin ei myöskään ole mitään eroa siinä, tekeekö henkilö du’aa niille vai käyttääkö hän niitä välittäjinä itsensä ja Allahin välillä; kumpikin näistä teoista ovat shirkin ilmentymiä.

(Abu ’Ammaar Yaasir Qadhin kirjasta Du’a: Weapon of the Believer, s. 27 – 32)

Advertisements