Tafsiir ja Ta’wiil

Aiemmat muslimisukupolvet pitivät sanoja tafsiir ja ta’wiil samanmerkityksinä; mutta taabi’uunien sekä heidän oppilaidensa aikakautta  (3. ja 4. vuosisata Hijran jälkeen) seuraavina vuosisatoina sana ta’wiil sai uuden merkityksen, jolla on uusia ja vaarallisia seuraamuksia. Sen vuoksi meidän on välttämätöntä tarkastella näitä termejä niin niiden alkuperäisessä asiayhteydessään, kuin myös niiden myöhemmässä käytössäkin.

Sana tafsiir, joka tulee verbistä fassara, tarkoittaa kirjaimellisesti selitystä tai määritystä, kuten jakeessa

{”He eivät tuo sinulle mitään vertausta, paitsi että Me tuomme sinulle totuuden ja paremman selityksen (tafsiiran).”} [25:33]

Mutta Koraani-tieteissä tämä termi määritellään (sellaisena) tiedonhaarana, joka avulla Koraania ymmärretään, sen merkityksiä selitetään ja sen lakisäädöksiä ja viisauksia johdetaan. (Al-Itqaan Fii ’Uluum Al-Qur’aan, osa 2, s. 174)

Sen sijaan sana ta’wiil, joka tulee verbistä awwala, tarkoittaa kirjaimellisesti tulkintaa. Kun sanaa ta’wiil käytetään käskyn yhteydessä, se tarkoittaa toimeen panemista tai toteuttamista…

Kun ta’wiiliä käytetään uutiseen tai tietoon viitaten, se viittaa sen tapahtumiseen…

Mutta kun sanaa ta’wiil käytetään viitaten tallennettuun puheeseen, niin se viittaa sen selitykseen tai tulkintaan, kuten jakeessa

{”Hän on se, Joka on paljastanut sinulle Kirjan; siinä on selviä jakeita jotka ovat Kirjan ydin, sekä toisia (jotka ovat) epäselviä. Ja mitä tulee niihin, joiden sydämissä on sairaus, niin he seuraavat niistä sitä, mikä on epäselvää, tavoitellen fitnaa ja etsien sen tulkintaa (ta’wiilahuu)…”} [3:7]

Näin ollen aikaiset oppineet käyttivät sanoja tafsiir ja ta’wiil vaihtoehtoisesti. Esimerkiksi Ibn Jariir At-Tabari esitteli tavallisesti tafsiirissaan jokaisen osion sanoilla ”Mielipide koskien Ylistetyn sanojen ta’wiiliä.” (Lamahaat Fii ’Uluum Al-Qur’aan s. 123-124)

Myöhempinä vuosisatoina, kun kieroutuneet ja harhaoppiset selitykset tulivat runsasmääräisiksi, sen ajan oppineet alkoivat käyttää termiä ta’wiil niiden oikeuttamiseen sekä antaakseen niille pätevyyden ilmapiirin. He määrittelivät ta’wiilin jonkin ilmaisun siirtämiseksi sen selvästä tarkoituksesta joksikin sen todennäköisistä tarkoituksista sen asiayhteydestä johtuen (Mabaahith Fii ’Uluum AL-Qur’aan, s. 326); eli toisin sanoen tietyn kohdan tulkitseminen muulla kuin sen selvällä merkityksellä mistä tahansa syystä, mitä oppinut piti kelvollisena. Esimerkiksi tämän aikakauden mu’tazili-vaikutteen (rationalistit) alaiset oppineet selittivät pois sanan ’käsi’ seuraavassa jakeessa, joka viittaa shaabojen antamaan valaan:

{”Allahin Käsi on heidän käsiensä yläpuolella…”} [48:10]

He tulkitsivat sen olevan Allahin apu ja tuki siitä yksinkertaisesta syystä, että, kuten he sen sanovat, Allahilla ei mitenkään voi olla kättä. Tämä ta’wiil perustui siihen virheelliseen oletukseen, että käden liittäminen Allahiin tarkoittaisi automaattisesti Hänen käsittämistään ihmismuodossa. Mutta, aivan samalla tavalla kuin Allahiin viittaaminen elävänä olentona (Al-Hayy) ei millään tavalla tee Hänestä ihmisen kaltaista, sillä Hänen elämänsä ei ole millään tavalla niin kuin meidän elämämme, niin Allahin Käteen viittaaminen oikeana kätenä ei  myöskään tee Hänestä ihmisen kaltaista, sillä Hänen Kätensä ei ole millään tavalla meidän käsiemme kaltainen. Tulisi myös huomauttaa, että Ahl As-Sunnah Wal-Jamaa’an vahvistus siitä että Allahilla on oikea käsi, ei tarkoita sitä että he ymmärtävät Hänen kätensä olevan ruumiinosa. (Ks. Ibn Abil-’Izz Al-Hanafin selitys Tahawin ’Aqiidalle, s. 220)*

[Dr. Bilaal Philips, Usuul At-Tafsiir, s. 31-34]

* ” …Mutta näistä ominaisuuksista ei voida sanoa että ne ovat elimiä (a’daa), jäseniä (jawaarih), välineitä (’adwaat) tai osia (arkaan, yks. rukn). Sillä rukn on osa olemuksesta, ja Allaah on ehdottomasti yksi, täydellinen ja jakamaton (Al-Ahad, As-Samad). Hänen ei voida ajatella koostuvan osista, ja ’elimet’ antaa vaikutelman jakautumisesta ja erottelemisesta…”

Imaam Adh-Dhahabii sanoi: ”…Ja Salafien oppineet selittivät niin tärkeät kuin vähemmänkin tärkeät sanat (jotka ilmenevät Koraanissa ja Sunnassa)… Ja mitä tulee (Allahin) ominaisuuksista oleviin jakeisiin ja hadiitheihin, niin he eivät ikinä altistaneet niitä ta’wiilille, ja he ovat kaikkein tärkeimpiä ihmisiä koko uskonnossa, joten mikäli ta’wiil olisi sallittua, niin he olisivat tehneet sitä. Joten tiedä varmuudella, että niiden resitoiminen sekä niiden jättäminen sellaisiksi minä ne ovat tulleet, on totuus, eikä niille ole  mitään muuta selitystä kuin tämä, joten me uskomme tähän ja pysymme hiljaa Salafeja seuraten, uskoen että ne ovat Allahin ominaisuuksia… ja että ne eivät muistuta luotujen ominaisuuksia.” [Siyaar A’laam An-Nubalaa’ 10/505]

Ibn Abdul-Barr (k. 463H), kuuluisa Maaliki-oppinut, jopa sanoi että tästä asiasta on olemassa ijmaa’ (yhtämielisyys) umman keskuudessa:

Ahl As-Sunnah ovat yhtämielisesti samaa mieltä Koraanissa ja Sunnassa olevien (Allahin) ominaisuuksien vahvistamisesta, sekä niihin uskomisesta haqiiqii-merkityksessä (kirjaimellisessä merkityksessä), ei majaazii-merkityksessä (vertauskuvallisessa merkityksessä), paitsi että he eivät selitä näiden ominaisuuksien kaifiyyaa (miten/millä lailla), eivätkä he rajoita niitä tiettyyn tapaan. Mutta mitä tulee uudistusten seuraajiin, Jahamiyyan, Mu’tazilan sekä Khawaarijien joukosta, niin je kieltävät nämä ominaisuudet, eivätkä he ymmärrä niitä haqiiqii-tavalla…” [Majmuu’ Al-Fatawa osa 5, s. 198]

Mainokset