Kun ystävät satuttavat toisiaan

Muhammad Ash-Shariif

“Älä tuhlaa aikaa siitä väittelemiseen, mitä hyvän muslimin tulisi olla. Ole sellainen!”
~~~ Allahin, Armeliaan Armahtajan nimeen ~~~

Imaam Maalik tuli eräänä päivänä sisään moskeijalle ‘Asrin jälkeen. Hän lähestyi Profeetan Moskeijan etuosaa ja istui alas. Allahin Lähettiläs saws oli määrännyt että kenenkään, joka tulee sisään moskeijalle, ei tulisi istua ennen kuin hän on ensin rukoillut 2 rak’aa tervehdyksenä moskeijalle. Imaam Maalik oli kuitenkin sitä mieltä, että Allahin Lähettilään saws kielto ‘Asrin jälkeen rukoulemisesta menee tämän edelle, joten hän opetti oppilaitaan olemaan rukoilematta tahiyyatul-masjidia mikäli he tulevat sisään ‘Asrin ja Maghribin välisenä aikana.

Sillä hetkellä kun Imaam Maalik istui alas, eräs nuori poika oli nähnyt hänen istuutuvan rukoilematta ensin kahta tahiyyatul-masjidin rak’aa. Tämä nuori poika moitti häntä (ja sanoi), ”Nouse ylös ja rukoile 2 rak’aa!”

Imaam Maalik nousi kuuliaisesti ylös jälleen kerran ja alkoi rukoilla näitä kahta rak’aa. Oppilaat istuivat äimistyneinä: Mitä on meneillään? Onko Imaam Maalikin mielipide muuttunut?

Kun hän oli lopettanut rukouksen, oppilaat parveilivat hänen ympärillään ja kyselivät hänen teoistaan. Imaam Maalik sanoi: ”Minun mielipiteeni ei ole muuttunut, enkä ole ottanut takaisin sitä mitä olen opettanut teille aiemmin. Pelkäsin yksinkertaisesti että jos en olisi rukoillut niitä kahta rak’aa kuten se nuori poika määräsi, Allaah saattaisi sisällyttää minut jakeeseen…

”Ja kun heille sanotaan ’Kumartakaa (rukouksessa),’ he eivät kumarra.” [Al-Mursalaat 77:48]

Imaam Ahmad oli sitä mieltä, että kamelinlihan syöminen mitätöi wudun – mielipide, josta oppineiden enemmistö oli eri mieltä. Jotkut oppilaat kysyivät häneltä, ”Jos näkisit jonkun imaamin syövän kamelinlihaa edessäsi ja sitten – tekemättä ensin wudua – johtavan rukousta, niin rukoilisitko hänen takanaan?” Imaam Ahmad vastasi: ”Luuletteko etten rukoilisi sellaisten kuin Imaam Maalikin ja Sa’iid ibn Musayyabin takana?”

Allaah loi ihmiset eroavaisuuksien kanssa. Se on luomuksen laki. Erilaisia kieliä, erilaisia värejä, erilaisia kulttuureja… kaikki se (on) ulkopuolella. Sisäpuolella, ihmiset on luotu monilla eri tiedon, älyn sekä käsiteiden ymmärtämisen tasoilla. Nämä ovat kaikki merkkejä Allahin kaikenkattavasta voimasta tehdä mitä tahansa mitä Hän tahtoo:

”Ja Hänen merkeistään on taivaiden ja maan luomien, sekä vaihtelut kielissänne ja väreissänne: totisesti siinä on merkkejä niille, jotka tietävät.” [Ar-Ruum 30:22]

Ihmiset tulevat olemaan eri mieltä, se ei ole se pulmakysymys. (Vaan) pulmakysymys on: Kuinka meidän tulisi muslimeina kohdata nämä erot mielipiteissä, ja mikä tulisi olla meidän suhteemme sellaisiin, joilla on eri mielipide?

Allaah ta’aala on määrännyt meitä kutsumaan ja neuvomaan ihmisiä tässä Islamin uskonnossa. Monet muslimit suuntaavat täyttämään tätä tehtävää sokkona, tajuamatta että kartta on olemassa myös Koraanissa. Itse asiassa juuri siinä samassa jakeessa, jossa Allaah määräsi meitä kutsumaan ja neuvomaan ihmisiä tässä uskonnossa, Allaah opetti meille (myös) kuinka tehdä sitä. Lue tämä seuraava jae huolellisesti:

“Kutsu Herrasi tielle viisaudella ja hyvällä ohjeistuksella, ja väittele heidän kanssaan tavalla joka on paras. Totisesti Herrasi tietää parhaiten ne, jotka ovat harhautuneet Hänen tieltään, ja Hän tietää parhaiten ne, jotka ovat johdatettuja.” [An-Nahl 16:125]

Ei ole mitään tarvetta filosofoida. Ei tarvetta puhua kukkatarjoissa. Se on juuri tässä, selvänä ja yksinkertaisena jokaiselle, joka ymmärtää.

Tuossa jakeessa on kolme ainesta, joita soveltaa silloin kun olemme eri mieltä jonkun kanssa. Sama Allaah, Joka opetti meitä väittelemään ttuuden puolesta, opetti meille kuinka tehdä se:

1 – Viisaudella (hikmah)
2 – Hyvällä ohjeistuksella, sekä
3 – Väittelemällä tavalla, joka on paras.

Mitä tarkoittaa viisauden omaaminen silloin kun on eri mieltä jonkun kanssa?

Allahin Lähettilään saws tyttärenpojat näyttivät kerran yhden mitä kauneimmista viisauden esimerkeistä muita neuvottaessa. Al-Hasan ja Al-Husain – nuorella iällään – näkivät kerran erään vanhemman miehen tekevän wudua väärin. Yhdessä he järjestivät suunnitelman opettaa tätä miestä loukkaamatta häntä, neuvoen häntä hänen ikäänsä sopivalla tavalla.

Yhdessä he menivät vanhuksen luokse ja ilmoittivat, ”Veljelläni ja minulla on erimielisyyttä siitä, kumpi meistä suorittaa wudun parhaiten. Voisitko sinä toimia tuomarina ja päättää, kumpi meistä todella tekee wudun oikeammin?”

Tämä mies katsoi herkeämättä kun Allahin Lähettilään kaksi tyttärenpoikaa suorittivat wudun täsmällisellä tavalla. Kun he olivat lopettaneet, hän kiitti heitä ja sanoi: ”Kautta Allahin, en tiennyt kuinka tehdä wudua ennen tätä. Te olette molemmat opettaneet minulle, kuinka tehdä se oikein.”

Meidän tulee ymmärtää, hikmalla (viisaudella) on kaksi ulottuvuutta. Ensinnäkin on olemassa tiedollinen viisaus – hikmah ’ilmiyyah. Ja toiseksi, on olemassa teollinen viisaus – hikmah ’amaliyyah.

Joillain ihmisisllä voi olla tiedollista hikmaa. Mutta näemme että kun he yrittävät korjata muita ja neuvoa heitä, heiltä puuttuu tekojen hikmah. Tämä saa monet tavalliset ihmiset torjumaan tiedon hikman.

Havainnollistaakseen tätä tiedon hikmaa ilman tekojen hikmaa, eräs veli kerran suoritti rukouksen paikallisessa moskeijassa ja alkoi sitten kätellä oikealla ja vasemmalla puolellaan olleita ihmisiä [suom. huom.: Tämä kyseinen teko on yleinen muslimien keskuudessa oleva käytäntö jolle ei ole mitään perusteita sunnassa]. Veli, joka oli suoraan hänen oikealla puolellaan, läppäisi hänen kättään ja tiuskaisi, ”Tuo ei ole sunnasta!” Tämä mies vastasi hyvin kohteliaalla tavalla: ”Ai, ovatko epäkunnioitus ja loukkaaminen sitten sunnasta?”

Hikman osoittaminen silloin kun olemme eri mieltä, edellyttää seuraavia asioita:

Vilpittömyys

Yksi: Jos olemme eri mieltä, niin meidän aikomuksemme tulisi olle se, että olemme eri mieltä siinä vilpittömässä toivossa että saamme totuuden selvitettyä. Meidän aikomuksemme tulisi olla vilpitön Allahia kohtaan.

Meidä ei pitäisi olla eri mieltä vain purkaaksemme jotain sydämessämme olevaa vihaa tai kateutta. Meidän ei pitäisi olla eri mieltä nolataksemme jonkun samalla tavalla kuin meidät kenties on nolattu.

Allahin Lähettiläs saws sanoi: ”Joka oppii tietoa – tietoa siitä, mitä tulisi tavoitella Allahin takia – vain saavuttaakseen jonkin materiaalisen maailman hyödykkeen, hän ei tule löytämään Paratiisin tuoksua Ylösnousemuksen päivänä.” [Abu Dawuudin Kitaab Al-’Ilmissä kertoma aito hadiith]

Ystävällisyys ja hellävaraisuus

Kaksi: Jotta meillä olisi viisautta erimielisyyksien aikaan, meidän tulisi vain harvoin erkaantua ystävällisyyden ja lempeyden ilmapiiristä, meidän tulisi antaa itsemme tulla vihaisiksi ja korottaa äänemme vain harvoin.

Fir’awn (Faarao) oli yksi pahimmista ihmisistä, joita on koskaan elänyt. Muusaa oli yksi jaloimmista. Katso, kuinka Allaah käski Muusan neuvoa Fir’awnia:

”Menkää te molemmat Fir’awnin luokse. Totisesti hän on rikkonut (kaikkia rajoja vastaan). Ja puhukaa hänelle hienovaraisella puheella, kenties hän muistaa tai pelkää (Allahia).” [Ta Ha 20:43-44]

Eräs mies tuli kerran Khaliifan luokse ja kritisoi häntä joistain hänen toimistaan. Khaliifah vastasi: ”Kautta Allahin, Fir’awn oli pahempi kuin minä. Ja kautta Allahin, Muusaa oli hurskaampi kuin sinä. Siitä huolimatta Allaah määräsi häntä: ’Ja puhukaa hänelle hienovaraisella puheella, kenties hän muistaa tai pelkää (Allahia).’”

Käytää aikaa selventääksesi

Kolme: Hikman omaaminen ollessaan muiden kanssa tekemisissä on kärsivällisenä pysymistä sekä asioiden selventämistä ennen johtopäätöksiin laukkaamista.

Imaam Ahmad kertoo omalla kertojaketjullaan, joka johtaa Ibn ’Abbaasiin asti, että hän sanoi: ”Eräs mies Banu Saliimista kulki ohi ryhmän Profeetan saws seuralaisia. (Sinä sodan aikana) tämä mies sanoi heille ’As salaamu aleikum’. Suralaiset päättelivät että hän sanoi heille ’As salaamu aleikum’ vain petkutuksena pelastaakseen itsensä kiinni jäämiseltä. He ympäröivät hänet ja Malham ibn Juthaamah tappoi hänet. Tästä tapahtumasta Allaah paljasti jakeen:

”Oi te jotka uskotte, kun menette (taistelemaan) Allahin tiellä, vahvistakaa (totuus), älkääkä sanoko sille joka tervehtii teitä salaamilla ’Et ole uskovainen’ haluten tämän maailman omaisuutta, sillä Allahin luona on paljon rikkauksia. Sellaisia te (itse) olitte ennen, kunnes Allaah soi teidän päällenne suosionsa. Joten vahvistakaa, totisesti Allaah on tietoinen siitä mitä te teette.” [An-Nisaa’ 4:94] (Tafsiir Ibn Kathiirista)

Puhu ystävällisesti

Neljänneksi, älä ikinä vaihda ystävällisiä sanoja karkeuteen, etenkin ollessasi tekemisissä muiden muslimien kanssa.
Katso vilpittömän ja kohteliaan sanan voimaa:

Mus’ab ibn ‘Umair oli ensimmäinen Allahin Lähettilään Medinaan lähettämä lähettiläs. Ennen kuin Allahin Lähettiläs saws oli saapunut Medinaan, Mus’ab opetti Medinan asukkaille islamista ja he alkoivat tulla tähän uskontoon.

Tämä raivostutti Sa’d ibn ’Ubaadaa, yhtä Medinan päälliköistä. Hän laittoi miekkansa tuppeen ja lähti ulos tavoitteenaan Mus’ab ibn ’Umairin pää (ts. hänen tappamisensa). Kun hän kohtasi Mus’abin, hän uhkasi, ”Lopeta tämä puhumasi hölynpöly, tai löydät itsesi kuolleena!”

Mus’ab vastasi tavalla, jonka tulisi olla opetus meille kaikille. Tämä mies hänen edessään ei pysähtynyt (pelkkään) törkeyteen ja tietämättömyyteen, vaan hän halusi viiltää auki hänen kurkkunsa.

Mus’ab sanoi: ”Etkö istuisi ja kuuntelisi hetken ajan. Jos olet samaa mieltä siitä mitä sanon, niin ota se, ja jos et, niin lopetamme tämän puheen.” Sa’d istui alas.

Mus’ab puhui Allahista ja Hänen Lähettiläästään kunnes Sa’d ibn ’Ubaadan kasvot loistivat kuin täysikuu, ja hän sanoi: ”Mitä sellaisen ihmisen tulisi tehdä, joka haluaa tulla tähän uskontoon?” Kun Mus’ab oli kertonut hänelle, hän sanoi. ”On eräs mies, jos hän hyväksyy tämän skonnon, niin Medinassa ei tule olemaan yhtäkään kotia joka ei tule muslimiksi. (Se mies on) Sa’d ibn Mu’aadh.”

Kun Sa’d ibn Mu’aadh kuuli siitä mitä oli tapahtumassa, hän oli ravoissaan. Hän lähti kotoaan mennäkseen tappamaan tämän Mus’ab ibn ’Umair –nimisen miehen kaiken hänen aiheuttamansa hajaannuksen takia. Hän tuli Mus’abin luokse ja ilmoitti: ”Joko sinä luovut tästä uskonnosta josta sinä puhut, tai sitten tulet löytämään itsesi kuolleena!”

Mus’ab vastasi: ”Etkö istuisi ja kuuntelisi hetken ajan. Jos olet samaa mieltä siitä mitä sanon, niin ota se, ja jos et, niin lopetamme tämän puheen.” Sa’d istui alas.

Mus’ab puhui Allahista ja Hänen Lähettiläästään kunnes Sa’d ibn Mu’aadhin kasvot loistivat kuin täysikuu, ja hän sanoi: ”Mitä sellaisen ihmisen tulisi tehdä, joka haluaa tulla tähän uskontoon?”

Katso, mitä ystävällinen sana sai aikaan. Sinä yönä Sa’d ibn Mu’aadh meni kotiin medinalaisen heimonsa luokse ja ilmoitti heille kaikille: ”Kaikki teidän omaisuutenne on minulle haraam kunnes te kaikki tulette muslimeiksi.”

Sinä yönä jokainen koti Medinassa meni nukkumaan Laa ilaaha ill Allaah:n kanssa … (ja kaikki tämä) vain ystävällisen sanan takia.

Osa 2: Kuka voittaa?

Mu’aawiyah ibn Al-Hakam As-Salami, kun hän tuli autiomaasta Medinaan, hän ei tiennyt, että oli keillettyä puhua rukouksen aikana. Hän kertoo: ”Kun olin rukoilemassa Allahin Lähettilään saws takana, eräs mies aivasti, joten sanoin hänelle ’Yarhamuk Allaah.’ Ihmiset tuijottivat minua, joten sanoin, ’Menettäköön äitini minut! Mikä teissä on vikana kun katsotte minua (noin)?’ He alkoivat taputtaa reisiään käsillään, ja kun näin heidän ilmaisevan että minun tulisi olla hiljaa, lakkasin puhumasta (ts. Melkein halusin vastata heille takaisin, mutta hillitsin itseni ja olin hiljaa.).

Kun Allahin Lähettiläs oli lopettanut rukoilemisen – olkoon isäni ja äitini uhrattu hänen vuokseen, en ole ikinä nähnyt häntä parempaa opettajaa ennen tai jälkeen – hän ei sättinyt minua eikä lyönyt minua tai häpäissyt minua. Hän vain sanoi: ’Tämän rukouksen ei tulisi sisältää mitään ihmisten puheesta; se on vain tasbiihia ja takbiiria sekä Koraanin resitoimista.’” (Sahiih Muslim, 537).

Islaam näytti meille, kuinka olla eri mieltä toistemme kanssa. Jotkut ihmiset ajattelevat että meidän ei ikinä pitäisi olla eri mieltä, ja että kaikkia erimielisyyksiä pitäisi välttää. Ei, tämä on virheellinen olettamus, sillä Koraani ja Sunna osoittavat selvästi, että kun virhe tehdään, se tulee korjata. Totisesti muiden auttaminen tekemään sitä mikä on oikein, on uskonnon vaatumus, vilpitön neuvo.

Näemme että kun Allahin Lähettiläs saws kääntyi poispäin ‘Abdullaah ibn Umm Maktuumista, sokeasta miehestä, Allaah korjasi häntä Koraanissa:

”Hän (Profeetta) paheksui ja kääntyi pois, koska sokea mies tuli hänen luokseen. Mutta mikä saisi sinut tietämään jospa hän tuleekin puhtaaksi (synneistään)? Tai ottaa varoituksen, ja se varoitus hyödyttää häntä?” [’Abasa 80:1-4]

Kun Haatib ibn Abi Balta’ah teki sen virheen että hän kirjoitti Quraishin epäuskovaisille ja kertoi heille siitä suunnasta, jossa Profeetta saws oli suuntaamasa sotaretkelle heitä vastaan, Allaah paljasti sanat:

”Oi te jotka uskotte, älkää ottako Minun vihollisiani ja teidän vihollisianne liittolaisiksi…” [Al-Mumtahinah 60:1]

Ja niin edelleen. Tästä opimme, että kun virhe tapahtuu, se tulee korjata. Mutta korjaamistapa on se, mikä vaatii meidän huomiotamme.

Joka kerta kun muslimit kiistelevät, on aivan kuin jokainen osapuoli kantaisi kylttiä ”Minun on voitettava ja sinun on hävittävä!” Mutta sunnan huolellinen tutkiminen kuitenkin osoittaa meille, että asia ei aina ollut näin sen tavan suhteen, millä Allahin Lähettiläs saws toimi. Pohdiskele seuraavia esimerkkejä:

“Minä häviän ja sinä voitat!”

Eräs beduiini tuli kerran Allahin Lähettilään luokse ja sanoi hänelle: “Anna minulle siitä mitä Allaah on antanut sinulle, ei äitisi tai isäsi omaisuudesta.” Sahaabat olivat raivoissaan tälle miehelle ja lähestyivät läksyttääkseen häntä siitä, mitä hän sanoi. Allahin Lähettiläs saws määräsi jokaisen jättämään hänet rauhaan.

Sitten, kädestä pitäen, Allahin Lähettiläs saws vei hänet kotiinsa, avasi ovensa ja sanoi: ”Ota mitä haluat ja jätä mitä haluat.” Mies teki niin ja kun hän oli lopettanut, Allahin Lähettiläs saws kysyi häneltä: ”Olenko kunnioittanut sinua?” ”Kyllä, kautta Allahin,” beduiini sanoi. ”Ash-hadu an laa ilaaha ill Allaah wa ash-hadu anna Muhammadan Rasuul Allaah.”

Kun Sahaabat kuulivat kuinka tämä mies oli muuttunut, Allahin Lähettiläs saws opetti heitä: ”Totisesti esimerkki itsestäni, teistä ja tästä beduiinista on kuin mies, jonka kameli oli karannut. Kaupunkilaiset yrittivät ottaa kamelin kiinni juoksemalla ja huutamalla kamelin perässä, ajaen sen vain kauemmaksi pois. Tämä mies huusi, ’Jättäkää kamelini, minä tunnen kamelini paremmin.’ Sitten hän otti hieman ruohoa käteensä ja heilutteli sitä kamelin edessä, kunnes se tuli vapaaehtoisesti.

Kautta Allahin, jos olisin jättänyt teidät tämän beduiinin kanssa, olisitte lyöneet häntä, satuttaneet häntä, ja hän olisi lähtenyt ilman islamia ja loppujen lopuksi mennyt Helvetin tuleen.”

“Minä voitan ja sinä häviät!”

Muslimilla ei pitäisi olla anteeksipyytelevä asenne kaikkeen, mitä hän kohtaa. On olemassa aikoja, jolloin totuus on sanottava, ja jolloin ei ole mitään tilaa mielistelylle.

Kun Makhzuumin naiset – hyvin vaikutusvaltaisesta perheestä olevat naiset – varastivat, ihmiset lähestyivät Allahin Lähettilästä saadakseen hänen rangaistuksensa peruutettua. Allahin Lähettiläs saws tuli erittäin vihaiseksi ja nousi ylös saarnatuoliin ja ilmoitti: ”Kautta Allahin, jos Faatimah Muhammadin tytär olisi varastanut, minä olisin (itse) leikannut hänen kätensä irti.”

Ei tilaa mielistelylle, totuutta on puolustettava. Se on tässä kohdassa, kun sen aiemmin käsittelemämme erimielisyyksien etiketin tulisi loistaa.

“Minä voitan ja sinä voitat!”

Aina ei tarvitse olla häviäjää. Näemme monissa tapauksissa, että Allahin Lähettiläs antoi tien pois pääsyyn niille ihmisille, joiden kanssaan hänellä oli erimielisyyttä.

Kun hän lähetti kirjeen Caesarille, hän sanoi siinä, ”Tule muslimiksi niin tulet olemaan turvassa, ja Allaah tulee antamaan sinulle palkkiosi kaksinkertaisena!”

Hän ei sanonut ”antaudu tai kuole!” Ei mitään sen tapaistakaan. Tule muslimiksi ja tulet voittamaan, itse asiassa voittosi tulee olemaan kaksinkertainen.

Lopetan tähän loistokkaaseen esimerkkiin siitä kuinka toimia muiden muslimien kanssa, roolimalliltamme Abu Bakrilta:

Abu Bakr oli kerran kiistelemässä erään toisen seuralaisen kanssa eräästä puusta. Tämän kiistan aikana Abu Bakr sanoi jotain sellaista, minkä hän olisi mielummin jättänyt sanomatta. Hän ei kironnut, hän ei hyökännyt kenenkään kunniaa vastaan, hän ei tökkinyt kenenkään virheitä – ainoa mitä hän sanoi, oli jotain sellaista, mikä saattoi loukata tämän toisen seuralaisen tunteita.

Välittömästi, ymmärrettyään virheensä, Abu Bakr määräsi häntä: “Sano se (sama) takaisin minulle!” Tämä sahaabi sanoi: ”En tule sanomaan sitä takaisin.” ”Sano se takaisin minulle,” Abu Bakr sanoi, ”Tai tulen valittamaan Allahin Lähettiläälle.” Tämä seuralainen kieltäytyi sanomasta sitä takaisin ja meni matkojaan.

Abu Bakr meni Allahin Lähettilään luokse ja kertoi mitä oli tapahtunut sekä mitä hän sanoi. Allahin Lähettiläs kutsui sen sahaabin ja kysyi häneltä, ”Sanoiko Abu Bakr sinulle niin ja niin?” Hän sanoi, ”Kyllä.” Hän saws sanoi, ”Mitä sinä vastasit?” Hän sanoi, “En vastannut sitä takaisin hänelle.” Allahin Lähettiläs sanoi: ”Hyvä, älä vastaa sitä takaisin hänelle. Sen sijaan sano, ’Allaah antakoon sinulle anteeksi, oi Abu Bakr.’”

Tämä seuralainen kääntyi Abu Bakrin puoleen ja sanoi, ”Allaah antakoon sinulle anteeksi oi Abu Bakr! Allaah antakoon sinulle anteeksi oi Abu Bakr!” Abu Bakr kääntyi (ympäri) ja itki kävellessään pois.

Lähtekäämme (täältä) tämään päättäväisyydellä herättää henkiin tämä ilma, jota Allahin Lähettiläs saws ja hänen seuralaisensa hengittivät: Rakkauden ja veljeyden ilma.

Ja Allaah tietää parhaiten.

Advertisements