Sydämet ovat Allahin astioita

Ibn Al-Qayyim

Palvelijaa ei piinaa mikään ankaruudessa suurempi rangaistus, kuin sydämen kovettuminen ja sen etäällä oleminen Allahista. Tuli on luotu sulattamaan kovettuneen sydämen; tämän sydämen, joka on kaikkein kaukaisin sydämistä Allahia kohtaan. Jos sydämestä tulee kovettunut, silmästä tulee kuiva.

On olemassa neljä asiaa jotka, kun rajoja rikotaan niitä koskien, kovettavat sydämen: ruoka, uni, puhe sekä yhdyntä. Sairaudesta kärsivä vartalo ei saa ravintoa ruuasta tai vedestä, ja samalla tavalla sairas sydän ei hyödy varoittamisesta tai kehoittamisesta.

Joka haluaa puhdistaa sydämensä, antakoon Allahille etusijan alhaisten halujensa sijaan.

Se sydän, joka pitää kiinni alhaisista haluistaan, on verhottu Allahilta sen näitä asioita kohtaan olevan riippuvuuden vahvuuden mukaisesti. Sydämet ovat Allahin astioita Hänen maansa päällä, täten kaikkein rakastetuimmat niistä Hänelle ovat ne, jotka ovat kaikkein pehmeimmät, puhtaimmat ja harhautumista vastustavimmat.

[Tämä on viittaus hadiithiin ”Totisesti Allahilla on astioita Maan ihmisten joukosta, ja Herrasi astiat ovat oikeamielisten orjien sydämet, ja kaikkein rakastetuimmat niistä Hänelle ovat pehmeimmät ja kaikkein herkimmät.” Se on hasan, katso As-Sahiihah no. 1691; kertonut Ibn Maajah Abu ’Anbasalta sekä At-Tabaraanii Abu ’Utbalta.]

Väärintekijät valtasivat sydämensä tämän maailman tavoittelemisella. Jos he vain olisivat vallanneet ne Allahilla ja Tuonpuoleisen tavoittelemisella, niin he olisivat sen sijaan pohtineet Hänen sanojensa ja merkkiensä tarkoituksia, joita todistamme luomuksessa. Heidän sydämensä olisivat palanneet omistajiensa luokse suoden heille ihmeellistä viisautta ja hyödyn helmiä.

Kun sydäntä ravitaan dhikrillä, sen jano sammutetaan pohdiskelemisella ja se puhdistetaan turmeltuneisuudesta, se tulee todistamaan huomattavia sekä ihmeellisiä asioita sekä olemaan viisauden innoittama.

Mutta jokainen yksilö, jolle on suotu tietoa ja viisautta ja joka kantaa sen viittaa, ei (siltikään) ole sen ihmisistä. Sen sijaan tiedon ja viisauden ihmiset ovat niitä, jotka ovat valaneet elämää sydämiinsä teurastamalla halunsa. Mutta mitä tulee sellaiseen, joka on tuhonnut sydämensä ja antanut etuaseman haluilleen, niin tieto ja viisaus on riistetty hänen kieleltään.

Sydämen tuhoutuminen tapahtuu turvallisuuden tunteen omaamisen sekä välinpitämättömyyden kautta. Sydäntä vahvistetaan Allahin pelon sekä dhikrin kautta. Mikäli sydän hylkää tämän maailman nautinnot, niin se tulee suuntautumaan kohti Tuonpuoleisen hurmion tavoittelemista, ja se tulee olemaan niiden joukosta, jotka kutsuvat sitä kohti. Jos sydämestä tulee tyytyväinen tämän maailman nautintoihin, niin Tuonpuoleisen onnellisuuden tavoittelu lakkaa.

Allahia sekä Hänen tapaamistaan kohti kaihoaminen on kuin hellä tuulahdus joka puhaltaa sydämen päälle, puhaltaen pois palavan halun tätä maailmaa kohtaan. Se, joka laittaa sydämensä tyytymään Herraansa, tulee löytämään itsensä rauhallisessa ja levollisessa tilassa, ja sitä, joka lähettää sen ihmisten joukkoon, tullaan häiritsemään ja hämmentämään ylettömästi. Tämä johtuu siitä, että rakkaus Allahia kohtaan ei koskaan voi tulla sisään sydämeen, joka sisältää rakkautta tätä maailmaa kohtaan, kunnes kameli menee neulansilmästä.

Sen tähden kaikkein rakastetuin palvelija Allahille on se, jonka Hän laittaa Hänen palvelukseensa, jonka Hän valitsee rakkauttaan varten, jonka Hän laittaa puhdistamaan palvontansa Häntä varten; joka omistaa elämänsä Hänelle, kielensä Hänen muistelemiselleen sekä jäsenensä Hänen pallvelemiselleen.

Sydän tulee sairaaksi aivan kuten vartalo tulee sairaaksi, ja sen parannus on katumisessa ja suojan tavoittelemisessa pahalta.

Siitä tulee ruosteinen kuten peili tulee ruosteiseksi, ja se kiillotetaan dhikrin avulla.

Siitä tulee alaston kuten vartalo tulee alastomaksi, ja sen koristus syntyy taqwan kautta.

Siitä tulee nälkäinen ja janoinen kuten vartalo tulee nälkäiseksi ja janoiseksi, ja sen nälkä ja jano tyydytetään tiedolla, rakkaudella, luottamuksella, katumuksella sekä alistumisella Allahia kohtaan.”

[Al-Fawaa’id, s. 111-112]

Mainokset