Tiivistettynä:

  • Meidän on yritettävä kutsua jokaista ihmistä totuuteen ja kerrottava hänelle hänen tekonsa vääryydestä.
  • Mikäli tämän kutsumis- ja korjausyrityksen jälkeen käy ilmi, että he ovat liian itsepäisiä ja ylpeitä hyväksyäkseen totuuden, niin siinä tapauksessa meille tulee pakolliseksi tehdä heidän vääryytensä tiettäväksi.
  • Mikäli kyseessä on sellainen asia, joka vie henkilön islamin ulkopuolelle, niin silloin hänen boikotoimisensa on pakollista.
  • Mikäli kyseessä on asia, joka ei vie henkilöä islamin ulkopuolelle, niin silloin tilannetta on tutkittava tarkemmin ja toimittava sen mukaan, mistä on enemmän hyötyä. Mikäli boikotoiminen tuottaisi tehokkaampia tuloksia, niin silloin niin tulee tehdä, ja mikäli boikotoimatta jättäminen ja da’wan tekeminen olisivat tehokkaampia, niin silloin tulee tehdä niin. Jos huomaa, että kokeilemastaan keinosta ei ole mitään hyötyä, tai että se johtaa suurempaan pahaan (kuten että henkilö tulee vielä entistä itsepäisemmäksi ja ylepämmäksi), niin silloin se tulee lopettaa ja koittaa toista keinoa.

—-

Onko määrättyä boikotoida uudistuksentekijöitä tänä päivänä ja aikana?

Milloin on määrättyä boikotoida uudistuksentekijöitä (bid’an seuraajia)? Milloin on määrätty vihata Allahin takia? Onko määrättyä boikotoida heitä tänä päivänä ja aikana?

Ylistys olkoon Allahille.

Uskovaisen tulisi analysoida tilanne uskon ja sharii’an valossa, sekä sivuuttaa omat mielijohteensa ja halunsa. Mikäli uudistajan vältteleminen ja pois hänen seurastaan pysytteleminen ei johda suurempaan pahaan, niin silloin se on määrättyä, ja vähintäänkin sunnah. Samoin niiden vältteleminen, jotka avoimesti tekevät syntiä, on vahintäänkin sunnah. Mutta mikäli heidän välttelemättä jättämisensä olisi tehokkaampaa koska henkilö uskoo, että näiden uudistuksentekijöiden kutsuminen ja sunnaan johdattaminen sekä sen opettaminen, mitä Allaah on heille määrännyt, olisi tehokkaampaa heidän johdattamisekseen, niin silloin hänen ei tule kiirehtiä heidän välttelemiseensä, mutta hänen tulee vihata heitä Allahin takia aivan kuten hän vihaa epäuskovaisia ja syntisiä. Mutta hänen vihansa epäuskovaisia kohtaan tulisi olla suurempi, samalla kun hän kutsuu heitä Allahin luo ja tekee töitä heidän johdattamisekseen, toimien sharii’an todisteiden mukaisesti. Joten hänen tulee vihata uudistajaa hänen uudistuksensa vakavuuden mukaisesti, niin kauan kuin se (hänen uudistuksensa) ei ole epäuskoa, ja hänen tulee vihata uskovaista hänen syntinsä vakavuuden mukaisesti, mutta hänen tulee myös rakastaa häntä Allahin takia hänen islaminsa ja uskonsa vahvuuden mukaisesti. Tästä saamme tietää, että vältteleminen riippuu tilanteesta.

Johtopäätös: Kaikkein oikein lähestymistapa on katsoa asiaan liittyviä sharii’allisia todisteita, sillä Profeetta saws vältteli joitain ihmisiä mutta ei toisia, riippuen islamin tavoitteista. Hän vältteli Ka’b ibn Maalikia ja hänen kahta seuralaistaan kun he jättäytyivät jälkeen Taabuukin taistelusta ilman mitään (hyväksyttävää) syytä. Hän vältteli heitä 50 päivän ajan, kunnes he katuivat ja Allaah hyväksyi heidän katumuksensa. Mutta hän ei vältellyt ’Abdullaah ibn ’Ubayy ibn Saluulia (tekopyhien johtajaa) sekä joukkoa niitä, joita syytettiin tekopyhyydestä, sharii’allisista syistä.

Uskovainen katsoo sitä, mikä on (islamin) etujen mukaista. Tämä ei ole ristiriidassa epäuskovaisten, uudistajien ja syntisten vihaamis-käsitteen sekä muslimien rakastamisen Allahin takia kanssa. Huomiota on kiinnitettävä siihen, mikä on yleisen edun mukaista; mikäli vältteleminen on parempi, heitä tulee vältellä, mutta mikäli islamin hyödyt sanelevat sen, että jatkuvia da’wah-ponnisteluja tulisi tehdä välttelemisen sijaan, niin silloin niin tulee tehdä, seuraten Profeetan saws opetusta. Ja Allaah on kaiken voiman lähde.

Majmuu’ Fataawa wa Maqaalaat Mutanawwi’ah li Samaahat al-Shaykh Ibn Baaz , 9/423

http://islamqa.com/en/ref/22872/

Yksityiskohtaista keskustelua bid’asta ja shirkistä

Voimmeko me kutsua ihmisiä, jotka tekevät shirkiä ja bid’aa, muslimeiksi?

Tämä kysymys pitää sisällään kaksi asiaa: Bid’ah (uudistus) ja shirk (polyteismi, muuden liittäminen Allahin rinnalle).

A. Bid’ah.

Tämä asia voidaan jakaa kolmeen aiheeseen:

1. Bid’an määritelmä, 2. Bid’an kategoriat, 3. Määräys koskien henkillöä, joka tekee bid’aa – tekeekö se hänestä epäuskovaisen vai ei?

1. Bid’an määritelmä.

(jos haluaa tietää aiheesta tarkemmin, voi katsoa aiheen Mikä on bid’ah?)

Shaikh Muhammad ibn ’Uthaimiin sanoi: ”Sharii’an mukaan määritelmä on ’Allahin palvominen tavoilla, joita Allaah ei ole määrännyt.’ Jos haluat, voit myös sanoa ’Allahin palvominen tavoilla, jotka eivät ole Profeetan saws tai hänen oikeamielisten seuraajiensa (al-khulafaa’ ar-raashiduun) tapoja.’

Ensimmäinen määritelmä on otettu jakeesta:

’Vai onko heillä vertaisia Allahin rinnalla, jotka ovat säätäneet heille uskonnon, jota Allaah ei ole määrännyt?’ [Ash-Shuura 42:21]

Toinen määritelmä on otettu Profeetan saws hadiithista, jossa hän sanoi:

’Kehotan teitä tarrautumaan minun tieheni (sunnaan) sekä jälkeeni tulevien oikeamielisten seuraajien tiehen. Pitäkää tiukasti kiinni siitä ja tarrautukaa siihen kulmahampaillanne, ja varokaa uudesti keksittyjä asioita.’

Joten jokainen, joka palvoo Allahia tavalla, jota Allaah ei ole määrännyt, tai tavalla, joka ei ole yhdenmukainen Profeetan saws tai hänen oikeamielisten seuraajiensa tien kanssa, on uudistuksentekijä, liittyipä se uudistettu palvonnanmuoto sitten Allahin nimiin ja ominaisuuksiin, tai Hänen määräyksiinsä ja lakeihinsa.

Mitä tulee tavanomaisiin tapoihin tai tottumuksiin, niin näitä ei kutsuta bid’aksi (uudistukseksi) islamissa, vaikka niitä voidaankin kuvailla sellaisiksi kielellisessä merkityksessä. Mutta ne eivät ole uudistuksia uskonnollisessa mielessä, eivätkä nämä ole niitä asioita, joista Profeetta saws meitä varoitti.

Ja islamissa ei ole olemassa mitään sellaista asiaa, kuin bid’ah hasanah (hyvä uudistus).

[Majmuu’ Fataawa Ibn ‘Uthaimiin, osa 2, s. 291]

2. Bid’an kategoriat.

Bid’ah voidaan jakaa kahteen kategoriaan:

(i)   bid’ah, joka on epäuskoa
(ii)   bid’ah, joka ei ole epäuskoa.

Mikäli kysyt, mikä on sellaisen bid’an määritelmä, joka on ja ei ole epäuskoa, niin vastaus on:

Shaikh Haafidh Al-Hukami sanoi: ”Sellainen bid’ah, joka on epäuskoa, on silloin, kun henkilö kieltää asian, josta on olemassa oppineiden yhtämielisyys joka on laajalti tunnettu, ja josta yhdelläkään muslimilla ei voi olla tekosyytä olla tietämätön; kuten jonkin pakollisen asian kieltäminen, tai jonkin vapaaehtoisen pakolliseksi tekeminen, tai jonkin haraam-asian halaaliksi tekeminen, tai jonkin halaal-asian haraamiksi tekeminen; tai jonkin ajatuksen uskominen Allahista, Hänen Lähettiläästään saws tai Hänen Kirjastaan, kun ne ovat korkealla sen yläpuolella, olipa se sitten jonkin kieltämistä tai vahvistamista – sillä se tarkoittaa epäuskoa Koraaniin sekä siihen viestiin, jonka kanssa Allaah lähetti Lähettiläänsä saws.

Esimerkkejä tästä ovat mm. jahamiyyan bid’ah, jotka kielsivät Allahin ominaisuudet; tai se ajatus, että Koraani on luotu; tai se ajatus, että jotkut Allahin ominaisuuksista ovat luotuja; tai qadariyyan bid’ah, kun he kielsivät Allahin tiedon ja teot; tai mujassiman (jism – vartalo, ruumis) bid’ah, kun he samaistivat Allahin Hänen luomukseensa… jne.

Toinen kategoria, bid’ah, joka ei ole epäuskoa, määritellään sellaiseksi, joka ei pidä sisällään Koraanin tai minkään sellaisen hylkäämistä, jonka kanssa Allaah on lähettänyt Lähettiläänsä.

Esimerkkejä tästä ovat marwaani-bid’at (jotka suurimmat sahaabat tuomitsivat eivätkä he hyväksyneet niitä, vaikka he eivät julistaneet heitä epäuskovaisiksi tai kieltäytyneet antamasta heille bay’aa sen takia), kuten joidenkin rukousten viivästyttäminen niille määrättyjen aikojen loppuun, eid-khutban tekeminen ennen eid-rukousta, perjantai-khutban toimittaminen istuen, jne.”

[Ma’aarij Al-Qubuul, 2/503-504]

3. Määräys koskien henkilöä, joka tekee bid’aa – pidetäänkö häntä epäuskovaisena vai ei?

Vastaus on, että se riippuu.

Mikäli kyseinen bid’ah on epäuskoa, niin silloin kyseinen henkilö on yksi kahdesta seuraavasta tyypistä:

(i)   Joko on tiedossa, että hänen aikomuksensa on tuhota islamin perusteet ja saada muslimit epäilemään niitä. Sellainen henkilö on ehdottomasti epäuskovainen, totisesti hän on vieras islamilla ja yksi uskon vihollisista.
(ii)   Tai hän on huijaantunut ja hämmentynyt; häntä ei voida julistaa epäuskovaiseksi kunnes todisteet on reilulla ja kohtuullisella tavalla todennettu häntä vastaan.

Mikäli kyseinen bid’ah ei ole epäuskoa, niin silloin kyseistä henkilöä ei tule julistaa epäuskovaiseksi, vaan hän on edelleen muslimi, mutta hän on tehnyt hyvin vakavan pahan teon.

Jos kysyt, kuinka meidän tulisi suhtautua niihin, jotka tekevät bid’aa, niin vastaus on:

Shaikh Muhammad ibn ’Uthaimiin sanoi: Kummassakin tapauksessa meidän on kutsuttava näitä ihmisiä – jotka väittävät olevansa muslimeita mutta tekevät bid’an tekoja, jotka voivat olla epäuskoa tai sitä vähemmän – totuuteen, selittämällä totuuden olematta vihamielinen tai tuomitsematta heidän tekemäänsä. Mutta kun tiedämme, että he ovat liian ylpeitä hyväksyäkseen totuuden – sillä Allaah sanoo ’Älkääkä solvatko niitä, joita he (epäuskovaiset) palvovat Allahin asemesta, jotteivät he loukkaisi Allahia vääryydellä vailla tietoa.’ [Al-An’aan 6:108] – jos saamme selville, että he ovat itsepäisiä ja ylpeitä, niin silloin meidän on tuotava esille heidän vääryytensä, sillä silloin heidän vääryytensä osoittamisesta tulee meille pakollinen velvollisuus.

Mitä tulee heidän boikotoimiseensa, niin se riippuu bid’asta. Mikäli se on sellainen bid’ah, joka on epäuskoa, niin siinä tapauksessa on pakollista boikotoida henkilöä, joka tekee sitä. Mikäli se on vähemmän vakava, niin silloin on tärkeää tutkia tilannetta tarkemmin. Mikäli jotain voidaan saavuttaa kyseisen henkilön boikotoimisella, niin silloin teemme niin, ja mikäli siitä ei olisi mitään hyötyä, tai se tekisi hänestä vain entistä tottelemattoman ja ylpeän, niin silloin meidän tulee välttää sitä, sillä mikä tahansa, mistä ei ole hyötyä, niin on parempi olla tekemättä sitä. Ja periaatteessa on myös haraam boikotoida uskovaista, sillä Profeetta saws sanoi: ’Kenekään ei ole sallittua hylätä veljeään (ts. olla puhumatta hänelle) enempää kuin kolmeksi (päiväksi).’”

[Majmuu’ Fataawa Ibn ‘Uthaimiin, osa 2, s. 293]

B. Shirk, sen tyypit ja niiden määritelmät

Shaikh Muhammad ibn ’Uthaimiin sanoi:

”Shirkiä on kahden tyyppistä: suurempi shirk, joka vie henkilön islamin ulkopuolelle, sekä pienempi shirk.”

Ensimmäinen tyyppi, suurempi shirk, on ”Jokainen sen tyyppinen shirk, jonka Lainsäätäjä on kuvaillut olevan sellainen, joka vie henkilön pois uskonnostaan” – kuten minkä tahansa palvonnanteon, joka tulisi olla Allahille, omistaminen jollekin muulle kuin Allahille, kuten muille kuin Allahille rukoileminen, muulle kuin Allahille paastoaminen tai uhrauksen tarjoaminen muulle kuin Allahille. On myös yksi suuremman shirkin muoto tehdä pyyntörukouksia (du’aa) muulle kuin Allahille, kuten kutsua jonkin haudan asukasta tai kutsua jotakuta sellaista, joka on poissa, auttamaan sellaisella tavalla, jolla kukaan muu kuin Allaah ei voi auttaa.

Toinen tyyppi on pienempi shirk, joka tarkoittaa jokaista sellaista puhetta tai tekoa, jonka islam kuvailee olevan shirkiä, mutta joka ei vie henkilöä pois islamista – kuten valan vannominen muun kuin Allahin kautta, sillä Profeetta saws sanoi, että joka vannoo valan muun kuin Allahin kautta, on syyllistynyt epäuskoon ja shirkiin.

Joka vannoo valan muun kuin Allahin kautta, muta ei usko että kenelläkään muulla kuin Allahilla on samaa mahtavuutta kuin Allahilla, on mushrik, joka on syyllistynyt pienempään shirkiin, riippumatta siitä, oliko se, jonka kautta hän vannoi, ihmisten ylistämä vai ei. Ei ole sallittua vannoa Profeetan saws, tai presidentin, tai Ka’ban, tai Jibriilin kautta, sillä tämä on shirkiä, mutta se on pienempää shirkiä, joka ei vie henkilöä pois islamista.

Toisen tyyppinen pienempi shirk on esittäminen, joka tarkoittaa sitä, että henkilö tekee jotain jotta ihmiset näkisivät sen, eikä Allahin takia.
Tavat, joilla esittäminen voi tehdä tyhjäksi palvonnantekoja, ovat jompia kumpia seuraavista:

Ensimmäinen on silloin, kun se liittyy palvonnantekoon alusta lähtien, ts. henkilö ei tee sitä tekoa minkään muun syyn takia, kuin esittääkseen. Tässä tapauksessa tämä teko on mitätön ja se hylätään, johtuen Abu Hurairan Profeettaan saws liitetystä hadiithista, jonka mukaan Allaah sanoi: ’Minä olen niin itseriittoinen, että en tarvitse vertaista. Täten se, joka tekee teon jonkun muun sekä Minun takiani, se teko hylätään Minun toimestani hänelle, jonka hän liitti Minun rinnalleni.” (Muslim, Kitaab Az-Zuhd, 2985)

Toinen on silloin, kun esittäminen tapahtuu myöhemmin palvonnanteon aikana, ts. teko on alun perin Allahin takia, sitten esittäminen hiipii siihen. Tämä voi olla yksi kahdesta tapauksesta.

Ensimmäinen on silloin, kun henkilö vastustaa sitä – tämä ei vahingoita häntä.

Esimerkiksi jos joku on rukoillut yhden rak’an, sitten joitain ihmisiä liittyy mukaan hänen toisen rak’ansa aikana, ja hänen mieleensä tulee tehdä rukuu’ tai sujuud pidemmäksi, tai saada itsensä itkemään, ja niin edelleen. Mikäli hän vastustaa sitä, niin se ei vahingoita häntä, sillä hän taistelee tätä ajatusta vastaan. Mutta mikäli hän toimii sen mukaan, niin jokainen teko, joka kumpuaa esittämisestä, on mitätön, kuten esimerkiksi jos hän teki seisomisestaan tai polvistumisestaan pidemmän, tai jos hän laittoi itsensä itkemään – kaikki ne teot tullaan peruuttamaan. Mutta ulottuuko tämä peruuttaminen koko palvonnantekoon, vai ei?

Me sanomme, että jommankumman seuraavista on pädettävä:

Joko hänen palvonnantekonsa loppu liittyi alkuun (ilman taukoa); joten jos sen loppu on hylätty, niin kaikki siitä on hylätty.

Näin on asia rukouksen kanssa – sen loppuosa ei voi mitätöityä ilman että sen alkuosakin mitätöityy, joten koko rukous on hylätty.

Tai mikäli teon alku on erillään sen lopusta, niin silloin ensimmäinen osa on hyväksytty, mutta viimeinen osa ei. Kaikki, mitä tuli ennen esittämistä, on hyväksytty, ja mitä tuli sen jälkeen, ei ole hyväksytty.

Esimerkki tästä on mies, jolla on sata riyalia (n. 20€), ja hän antaa niistä 50 hyväntekeväisyyteen Allahin takia eheällä aikomuksella, sitten hän antaa 50 hyväntekeväisyyteen esittääkseen. Ensimmäinen 50 hyväksytään ja toista 50:ä ei hyväksytä, sillä viimeinen on erillinen ensimmäisestä.”

[Majmuu’ Fataawa wa Rasaa’il Ibn ‘Uthaimiin, sekä al-Qawl al-Mufiid Sharh Kitaab at-Tawhiid, osa. 1, s. 114, 1. painos]

http://islamqa.com/en/ref/10843/

Mainokset